
Apinoilla on teoria hallussa, gorilloilla on käytäntö, yhdessä he muodostavat tila-aikajatkumon. Apinat ja gorillat yhdessä tutkivat jatkumoa. Ihminen on jatkumo!
Runebergin päiväksi leivoin sitruunakeksejä ja tottakai niitä perinteisiä Runebergin torttuja.
Mitä tekisit ylimääräisellä pikeerillä/ sokeri-vesikuorrutuksella, joka jää runebergin tortuista yli?
Ite päätin harjoitella ylijäämillä pursottamista.
Suosikkibändieni logoja, kuinka yllättävää? Samaan tyyliin harjoittelin pursotusta kuin aikoinaan Ensiferumin logoa tehdessä. Molempien logojen leveys oli n.20cm..
Finntrollia, Stam1naa! Insanity Rakastaa!
Runebergin päiväksi leivoin sitruunakeksejä ja tottakai Runebergin torttuja.
Usein kuullun käsityksen mukaan runebergintortun kehitti J. L. Runebergin vaimo Fredrika Runeberg, jonka tiedetään tehneen miehelleen vehnäjauhosta, korppujauhoista, keksimuruista ja manteleista omenahillolla ja sokerikuorrutuksella koristeltuja leivoksia. Tarina kertoo että Runebergillä oli makean-nälkä, joten hän pyysi vaimoltaan jotain makeaa, mutta hänellä ei ollut mitää makeata. Fredrika päätti siten toten tehä leivonnaisen niistä aineksista, mitä hanellä oli. Fredrika Runebergin 1850-luvulta peräisin olevassa reseptikirjassa on kyseisen leivoksen ohje, joka kuitenkin lienee muunnelma alun perin porvoolaisen kondiittorimestarin Lars Asteniuksen 1840-luvulla luomasta tortusta.

No, jaa.
On kyllä pakko myöntää, että ensimmäisen torttusatsin kanssa oli lievästi ongelmia! Jos teet runebergisi silikonisiin muffinivuokiin, pienennä ihmeessä leivinjauheen määrää! Tai laita taikinaa alle 2/3osaa..
Ensimmäisen torttusatsin torttuset paisuivat ihan valtoimenaa.
Ei niinkään korkeutta, LEVEYTTÄ!
Laitoin muffinivuokaan normaalin 2/3osaa taikinaa, ja muffinit tursuivat uunin pohjille!
Oli siinä sitten kiva yrittää pelastaa osaa taikinasta.
No, lopputulos oli kuitenkin ihan välttävä. Maku hyvä, ulkonäkö ei niinkään.
Levitin marmeladin tortun pinnalle sydämen muotoon ja reunalle tomu-vesiseosta.
Tein toisen kerran torttuja Runebergin jälkeisenä päivän tilauksesta mummolle ihan ”viralliseen” Runebergin torttuvuokaan ja ne onnistuivat kyllä mielettömän hyvin! Näyttivät aivan kaupasta ostetuilta, vai mitä ootte mieltä?
"Ennen oli kaikki niin mukavasti, että / Lunta oli talvisin ja kukis' oli mettä / Nykyään on huono maailma, terrorismi pauhaa / Nuoriso on pilalla ja kaipaat haudan rauhaa"
Torttuloiden kaveriksi valmistin sitruunaisia marsipaanicookiesseja. Keksejä, pikkuleipiä, tuhteja pipareita. Miten vaan.
Vihreästä marsipaanista helppo ja nopea pohja, täytteeksi sitruunamoussea ja kuorrutteeksi sulatettua valkosuklaata. :P
Ihme, jos joku tänne asti jaksaa miun sepusteluita lukea. Hirveät jorinat, pitkät tarinat!
Tein vähän aikaa sitten hyvän suolaisen piirakan perinteisellä piirakkapohjalla ja päälle laitoin reilusti salamia sekä kevätsipulia ja päälle briejuustosta ja kermasta + munasta tehdyn seoksen.
Helppo, hyvä! Briejuusto ja salami ne yhteen soppii.
Hyvät Runebergin Tortut
- 225 g voita
- 1½ dl sokeria
- 3 kananmunaa
- 3 dl vehnäjauhoja
- 1 dl mantelijauhetta
- 1½ dl korppujauhoja tai murskattua piparia
- 2 tl leivinjauhetta
- 1 dl kermaa
- muutama tippa karvasmanteli-aromia
tortun sisään:
- noin 50 g paistonkestävää vadelmamarmeladia
kostutus:
- mantelilikööriä
koristelu:
- vadelmamarmeladia
- vesi- tomusokeriseosta (halutessaan voi laittaa sekaan myös yhden kananmunan valkuaisen, sitoo seosta ja tekee helpommin pursotettavaksi)
Valmistusohjeet
- Vaahdota pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää huoneenlämpöiset kananmunat yksitellen voimakkaasti vatkaten joukkoon.
- Lisää keskenään sekoitetut jauhot varovasti sekoittaen kerman kanssa vuorotellen joukkoon. Pursota massaa torttuvuokaan 2/3 sen tilavuudesta, pursota vielä massan sisään vadelmamarmeladia.
- Paista tortut uunin alatasolla 200 asteessa noin 15- 20 minuuttia, kumoa hiukan jäähtyneinä.
- Kasta torttujen pinta halutessasi manteliliköörissä.
- Pursota torttujen päälle vadelmamarmeladia ja marmeladin ympärille vesi- tomusokeriseosta ympyrä.
-------------------------------------------------------------------------------------------
Marsipaani-sitruunakeksit
noin 10 kpl
Ainekset
200 g marsipaania
1 1/4 dl tomusokeria
1 munanvalkuainen
1 tl vaniljasokeria
0,5 dl jauhoja
Täyte
100 g voita tai margariinia
1 1/4 dl Tomusokeria
1 tl Vaniljasokeria
100 g tuorejuustoa
1 kpl sitruuna
Koristeluun
100 g valkosuklaata
koristerakeita
Valmistusohjeet:
Raasta marsipaani ja sekoita raasteeseen sokerit munanvalkuainen sekä jauhot.
Nostele lusikalla leivinpaperin päälle pellille haluamasi muotoisia pikkuleipiä tai pursota keksipohjat.
Anna seistä pellillä puoli tuntia ja paista sen jälkeen 175 asteessa 10 minuuttia.
Anna jäähtyä kunnolla viileässä.
Valmista keksien täyte.
Sulata rasva huoneenlämpöiseksi, mutta ei ihan juoksevaksi.
Vatkaa keskenään voi, tuorejuusto ja tomusokeri.
Purista joukkoon sitruunan mehu ja lisää vaniljasokeria.
Vatkaa tasaiseksi ja vie kylmään jähmettymään.
Pursota täyte pikkuleipien päälle ja pakasta pikkuleipiä 15 minuuttia, kunnes kuorrute jähmettyy. Näin pikkuleivät on helpompi koristella suklaalla.
Sulata suklaa ja valuta sitä pikkuleipien päälle tai pyöräytä pikkuleivät suklaassa.
Ripottele koristeeksi koristerakeita, nonparelleja, mantelirouhetta tms.
Säilytä jääkaapissa, tai pakasta!
-------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
”Ei lue minun blogia kukaan, ei kiinnosta minun pomminteko-ohjeet siellä”
"Oletko sä nimimerkki teenagemutantninjahitler95? "








21 Suussasulavaa kommenttia:
Tosi herkullisen näkösiä juttuja... Runebergit maistuvat jopa karhuille...
on kyllä taas todella upeita teoksia. :D Tuo suolainen piirakka on varmasti todella hyvää .
Vau, kaikkea upeaa täältä löytyikin jälleen. Upeat nuo logopursotukset. Herkkujen koristelu ja asettelu (varsinkin tuossa aiemmin) toimii sinulla tosi upeasti. Itse olen aika tylsä tapaus, mutta sinulla on näkemystä.
Kostutus: REILUSTI manteliliköriä ;) Runebergit saa vapaasti uida viinassa :P
Itse oon clafoutiksen tekoon ihastunut, kun se on niin superhelppoa, nopeaa ja rasvatontakin vielä, ranskalainen pannarihan se on. Nää sun luomukset viel kyl aina tytön ihan sanattomaks, oot tosi tosi taitava ja luova!
Kiitos vaan :D Joo onhan ne runebergit aina hyviä ;3 Itselläsikin on hienoja ruunareita ja oli muuten hieno idea laittaa koristelut sydämen muotoon!
Voi Vitsit, mitä olet taas kehitellyt. Ihanan näköiset runebergit, tosi kauniit. Briejuustopiirakka kuulostaa mielettömän hyvältä.
No jaa.. kyllä mun pursottelut harjoitusta vaatii.
Hienot on noi sun logot!
Kylhän mie sitä pistin lisää mut valus kumminki, nättei nä sun tekeleet täytyy pistää sivu muistiin;)
t. SS
Kyllä näyttää taas tosi herkulliselta!!
Nami, mikä herkkulautanen taas:)
Hih no aika monet noita omar-kinuskipaloja onkin kokeilleet, että kokeile ihmeessä sinäkin :D Voin suositella, varsinkin jos tykkää makeasta! Meillä kaikki ihastuivat noihin minun lisäksenikin.
Todellakin näyttävät ihan kaupasta ostetuilta nuo runebergin tortut! Tosi hyvin onnistuneet :) Ja aivan ihania herkkuja oot taas muutenkin taikonut! Ihan nälkähän tässä taas tulee kun kahtelee ;D
Vautsi :D Mikä se tollanen 'virallinen' torttuvuoka on? En oo varmaan nähny sellasta, en kyllä oo edes kotona ikinä tehny ruunareita. Koulussa se taikina oli kaulattavaa ja sitten sellasilla metalli muoteilla painettiin ja nostettiin pellille (ja vuoka mukana uuniin)... :)
Kiitos kommentistasi :) Blogin olen luonut jo viimevuonna mutta päivittely on jäänyt. Nyt ajattelin alkaa uudestaan päivitellä jos jaksais :D Namnam hyvännäköisiä leivoksia sulla. :p
tosi kaunis piirakka ja varmaan hyvää!
kiva kun kävit kylässä!
Ihanan näköisiä ruunepereja! =) Kiitos kommentistasi, tosiaan, mun piti koristella se jäädyke, mutta vierailla oli niin kiire ja ennen kuin huomasinkaan, oli pala jo hävinnyt.. =) Mulla oli sitä Lontoorae-suklaata murskattuna, mutta söin ne sitten itse seuraavana päivänä..
Kyllä mie jaksan siun sepustuksia lukea...
Olipa kuinka kokenut "leipuri " tahansa virheistä oppii kaikista parhaiten ja hoksaa miten ne pitää tehdä. Kyllä noi Runeberit on kuin Fasun Vaasan tai Houkutuksen tekemiä ja varmasi tuoreita:)
Taitavat logot ;) Ja suolainen piirkka kans Hyvä ja Herkku;)
Joo mä oonki vissiin katellu niitä silikonivuokia, mutta tosin hyydykeleivoksia ajatellen :D
Plääh enhän ees oo, kuola valuen kattelen kateellisena muitten blogareitten leivoksia ja kakkuja että osaispa itekki :)Sinä kyllä oot se tosi taitava meistä kahesta :D
Nii-i samanikäsiä ollaan :D
Namskis... ihania herkkuja!! Itseltäni jäi tänä vuonna Runebergit väliin... vaikka kyllähän niitä voi jälkeenkin päin tehdä!! Ohjeesi kuulostaa herkulliselta!!
Mielelläni maistaisin noita marsipaani-sitruunakeksejä... kuulostaa mielenkiintoiselta!!
ensimmäistä kertaa seikkailin blogissasi kunnolla. upeita kuvia ja vielä upeampia leipomuksia :)
ah,mitä herkkuja oot tehnyt,nam.. :P
No, et sinä enää mitään harjoitusta näytä tarvitsevan! Niin hienot logot olet pursotellut! Miten ihmeessä saat noin tasaista jälkeä? Tosi nätit on Runebergitkin, kuin kaupan hyllyltä.:)
Lähetä kommentti