Vannomatta paras mangohyytelökakku



No okei, en vanno mitään mutta kakku on taivaallista.
Tällä ohjeella hyytelö on pehmoista ja maukasta, eikä löllyvää ja kiinteää niinkuin useimmat hyytelökakut. Jos tyrnihillo täytteessä epäilyttää niin voin sanoa, että ilman tyrnihilloa hyytelö on hieman mauton. Tyrni antaa ihanasti täyteläisyyttä ja hapokkuutta kakkuun, mutta ei maistu täytteessä läpi. Kokeilemisen arvoinen asia, sanon mie!
Kun valmistat kakkua, kannattaa varata tekoon reilusti aikaa.
Täyte hyytyy jääkaapissa karkeasti noin kaksi tuntia, joten ennen kiilteen tekoa kannattaa käydä vaikka kaupassa tai asioilla. Turha jääkaapin aukominen ei ainakaan nopeuta hyytymistä.

moni kakku päältä kaunis


Valmistin kakkuun koristeeksi värjätystä marsipaanista tunnistamattoman kukkalajikkeen, sanotaanko vaikka että flovearus gulatus.
Spritsaukset tein valkosuklaasta ja muutkin koristeet ihan vaan pursottamalla suklaata.
Myönnettävää on, että useimmiten miulla on spritsauksen kanssa todella isoja tärinäongelmia, mutta tällä kertaa pääsin noista ongelmista voitolle. Ehkä ensimmäistä kertaa, kun pursotukset onnistuivat ihan siedettävän hyvin?
Jos olet kanssani sieluntoveri ja kärsit käsien tärinästä, niin suosittelen pursottaessa pitämään toisella kädellä pursottavasta ranteesta kiinni, ja nojaamaan vaikka pöydänreunaan pitäen kyynerpäitä pöydällä. Jalat tukevassa asennossa ja silmät keskittyneenä pursotukseen kakun spritsauksista tulee kauniita ja täydellisen tasaisia.

Maailman parhaan spritsauspussin ohjeen löydät Ahonlaidan tanjan blogista, suosittelen tsekkaamaan senkin. ;)
Spritsauspussin ohje:
http://ahonlaitaleipomuksia.blogspot.com/2009/08/spritsauspussin-teko-ohjeet.html

flovearus gulatus

Mangohyytelökakku

Pohja:

keksipohja 200 g digestive-keksejä
70g sulatettua voita/ margariinia

Täyte:

3 dl vaahtoutuvaa kermaa
1 prk (=2 dl) kermaviiliä
1½ dl sokeria
2 tl vanilliinisokeria
7 kpl liivatelehtiä
2 rkl sitruunamehua
3 dl mangososetta (= noin 3prk lasten pilttiä)
noin 3tl tyrnimarjahilloa

Päällimmäinen hyytelökerros:

1 dl vettä
3 dl mangososetta
tilkka sitruunamehua
0,5dl sokeria
4 liivatetta

Koristeluun esim. valkosuklaakoristeita, marsipaanista tehtyjä kukkia tms.

Kakun valmistaminen

Valmista ensin pohja. Hienonna keksit esim monitoimikoneella ja sekoita jäähtynyt rasva sekaan. Pingota leivinpaperi irtopohjavuokaan ja taputtele massa leivinpaperin päälle tasaisesti.

Pane liivatelehdet likoamaan runsaaseen kylmään veteen 10 minuutiksi.

Vaahdota kerma vaahdoksi
Mittaa sose kulhoon ja lisää siihen sokerit
Purista liivatteista pois kylmä vesi. Kuumenna 2 rkl sitruunanmehua kiehuvaksi ja yhdistä liivatelehdet siihen yhdellä kertaa -> liukenevat, jos ei seos ole juoksevaa, tasaista niin kuumenna seosta varovaisesti.Muista että liivateseos ei saa koskaan kiehua.

Yhdistä liivateseos heti mangososeen sekaan. Sekoita hyvin vispilällä.
Kokeile että seos on kylmää ja lisää sitten kermaviili ja sekoita seosta sen verran voimakkaasti että seos on tasaista.
Lisää kermavaahto ja tyrnihillo seokseen ja sekoita seos tasaiseksi.

Kaada täyte pohjan päälle vuokaan ja tasoita pinta.
Anna kakun hyytyä jääkaapissa noin 2h.

Valmista mangohyytelö:
Laita liivatteet likoamaan runsaaseen vesimäärään.
Kaada mangososeet astiaan.
Kuumenna sitruunamehu ja sokeri kattilassa höyryäväksi. Sulata liivatteet seokseen ja kaada ohuena nauhana mangososeen joukkoon KOKOAJAN sekoittaen.
Sekoita seos tasaiseksi ja kaada kakun pinnalle tasaisesti ohuena nauhana.

Anna kakun hyytyä jääkaapissa yön yli.
Irroita hyytynyt kakku irtopohjavuoan reunoista kevyesti veitsellä tai paletilla pyöräyttämällä. Varo rikkomasta irtopohjavuoan reunaa.
Siirrä kakku tarjoilualustalle leivinpaperin avulla ja koristele kakku kauniisti.

Kakun inspiraatio saatu Mimmiltä, kiitos! :)
Muokkasin reseptin mieleisekseni, ja on varmasti sekä Mimmin-että miun reseptillä hyvää http://mimminkeittio.com/blog/archive?&y=2008&m=05

-------------------------------------------------------------------------------------------------

Mango mango mangomangomango mangooooooo
http://www.youtube.com/watch?v=AnKysErG4hA



30 Suussasulavaa kommenttia:

tuulikello kirjoitti...

Hei, tein melkein samanlaista kesällä siskoni rippijuhliin! Täytteessä vain ei ollut tuota tyrniä, sen sijaan sulatettua valkosuklaata :> Tosin, ulkonäöllisesti minun kakkuni ei ollut LÄHESKÄÄN yhtä tyylikäs :D Hyvää kuitenkin oli, taidan ensi kerralla testata tuota tyrniä.

la belle au bois dormant kirjoitti...

Ihanan, kauniin, upennäköinen kakku! :) harmi kun olen mangolle allerginen...:( milläköhän sen voisi korvata...?

Insanity_ kirjoitti...

Tuulikello, tuohon kakkuun kävisikin varmasti hyvin tuo valkosuklaa :P Testaan! Tyrnihillo antoi kakulle kyllä niin hyvää makua, että testaa ihmeessä. Pystyisitkö linkittämään tänne kommentteihin tekemäsi kakun, niin lisään linkin kakkuusi postauksen jatkoksi? :)

La belle, kiitos! :) Oon tehnyt samalla ohjeella myös persikkakakkua (laittanut vaan rahkaa tuon kermaviilin tilalle) ja on ollut tosi herkkua. Myös passionhedelmällä tulee tositosi herkullista hyydykekakkua :P

Panda kirjoitti...

Ihanasti olet kakun koristellut :).

Pioni kirjoitti...

Loistavaa Insaanity! Ihan täydellinen ulkonäkö ja koska makun oli priimaa, niin 10 pistettä!

Salla kirjoitti...

Ihanaa käydä välillä ihailemassa tätäkin blogia! sulla on niin hyvät kuvat ja värit :)

Insanity_ kirjoitti...

Paljon kiitoksia, Pioni ja Salla! :) Kuvausta haluaisin harjoittaa enemmänkin, mutta tällä hetkellä puitteet ovat hieman rajalliset.

Tanja kirjoitti...

Hee, mukava huomata että joku oikeasti tekee pussukoita tuon miun ohjeen mukaan! :D

Tämä kakku on varsin edustava ja vaikuttaa myös siltä että voisi maistua suussakin kivalta.

Kyselen vielä tätäkin kautta että tulihan miun maili perille?

Insanity_ kirjoitti...

Kiitos tanja! :) Kyllä maili tuli perille, en vain ehtinyt vastata kaiken muun kiireen keskellä. Korjasin leivontafoorumin osoitteen jo jokunen hetki sitten kun huomasin ohjeen heittävän vanhaan foorumiin.
Olisi muuten tosi kiva homma, jos leivontafoorumille saataisiin tehtyä joku kuvalinkki, jonka saisi linkitettyä pysyväksi tähän blogin oheen..

Noora kirjoitti...

Oiii, miten ihanan näköistä kakkua pimenevään syksyyn :P Sinä kyllä osaat koristella! Anna mulle pala tätä niin saat minulta omppuneliön ;)

Noora kirjoitti...

Vai että leivontamasiina :D En minä oikeesti leivo kun ehkä kerran tai kaks viikossa, mut meillä on usein viikonloppuna kaikkia vieraita nii sillo sit enempi kerralla ;) Ja sit ku eihän sitä kaikkee aikaa tartte siihen leipomiseen käyttää, vaan esim. paistoajan voi tehhä jotain muuta :D Ja siks mulla aika usein jää noi jutut uuniin... D:

Ent-tu kirjoitti...

Tää on kyl niin klassikkokakku <3

Kokeilepa joskus Rainbown Spelttimysliä, se on ihan parasta! Ja se Mövenpickin gourmet -hillo on sellast jos ainaki PITÄS olla marjojen suhde sokeriin nähden aika suuri :>

kate kirjoitti...

aivan ihanan näköinen kakku! varmasti myös suussasulavaa!

vauvapaakari kirjoitti...

Kaunein ikinä näkemäni mangokakku!!! Wau!!!! Ja kiitos kommentista blogissani!

Anne/Hiekkakakku kirjoitti...

Tosi KAUNIS kakku! Ekaa kertaa olen blogissasi, mutta vierailen varmasti jatkossakin!

Marsa kirjoitti...

Oh, miten hieno! Sinulla on kyllä tyyli hyppysissä :-) Muutkin kakkusi ovat upeita ja hienoa, että joku vaalii kulttuuriperimää tekemällä klassikkoja. Esim. Schwarzwaldin kakkusi on upea!

Essi kirjoitti...

Kiitosta vaan :D Mukavaa kun kakuistani pidetään. ja itseasiassa, oot mulle kyllä lähettänyt jotain pari kommenttia aikaisemminkin.. ;)

Kirsi kirjoitti...

Uskon, että on suorastaan suussa sulavaa, sillä jo pelkkä kuva on syötävän herkullinen!! Tyylikkäästi koristeltu!!

cebic kirjoitti...

Kiitos paljon!

Näyttää todella herkulliselta tämä kakku. Ootko muuten vielä tuolla Peltolassa opiskelemassa, käyn itse tuolta Otsosta Tulliportinkadulta aina välillä ostamassa jotain ja konditoriapuolen luomuksia sieltä ostanut myöskin, ajattelin että oisko voinut sattua vaikka siun tekemiä kohdalle :)

Insanity_ kirjoitti...

Kiitos Noora, Kate, Vauvapaakari, Anne, Marsa, Kirsi ja Cebic kivoista kommenteistanne! :)

Enttu: pitänee pitää silmät auki ja testata tuota mysliä. Varmasti hyvvää :P Veikkaan, että tykkäisin myös tuosta gurmeehillostakin ^^

Cebic, en mie missään vaiheessa ole opiskellut Peltolassa, vaan tälläkin hetkellä opiskelen Otsolassa ja Niskalassa ravintolakokiksi ;) Hyvin todennäköistä että oot saattanut jotain miun levivonnaista ostaakkin...

Laura kirjoitti...

Onpa upee koristelu=)
Pitää joskus kokeilla tätä ohjetta (kivaa vaihtelua mun perus ohjeelle)

Insanity_ kirjoitti...

Kiitos Laura! :) Testaa ihmeessä, tämä mangokakku on kyllä tosi herkkua. En usko, että tulet pettymään.

Anulilli kirjoitti...

Oi kuinka upea kaakku!!
Mä tykkään kauheasti tällässistä raikkaista kakuista ja tuo on varmasti huippuhyvää!
Tosi ihana koristelu ja tasainen reuna sulla tässä. =)
Mukavaa syksyn jatkoa sulle!

Jonna kirjoitti...

Todella tyylikäs koristelu..jotkut ne osaa!=) Minäkin olen tehnyt vähän vastaavanlaista, mutta valkosuklaalla..ja kermaviilin sijaan käytin tuorejuustoa..ihanaa oli sekin! =) Ja tuohon kiilteeseen kannattaa muuten kokeilla hedelmämehua korvaamaan osa soseesta..:)

Marilele kirjoitti...

Upean näköinen kakku! Sie koristelet kyllä taitavasti, vau.

Kyökkipiika Kati kirjoitti...

Tajuttoman herkullisen näköinen♥

Jade kirjoitti...

Todella kaunis! Mango on täydellinen, mutta tyrni tosiaan varmasti tekee siihen hyvän "säväyksen".

Melcarann kirjoitti...

Kaunis koristelu! Ja kiitokset piparikehuista, mulla tosin on vielä pitkä matka kuljettavana esim. Eben täydellisen kauniiseen koristelu jälkeen, mutta joskus sitten :)

Heli kirjoitti...

Heippa! Vastavierailulla. :) Voi miten kaunis kakku, varsinkin nuo kukan lehdet on jotenkin poikkeuksellisen herkät ja upeat! Ja kiitos minttusuklaaleivosmarmorointikehuista, ne näytti kyllä kuvassa paremmalta ku luonnossa. :oP

Täytyypä joku päivä ku on aikaa tulla paremmin tutustumaan mitä kaikkea täältä löytyykään!

Heli

Anonyymi kirjoitti...

nam! Ihanan näkönen kakku. Vois kokeilla.

Lähetä kommentti