Ruoan hinta puhuttaa kaikkia ihmisiä opiskelijoista vanhuksiin. Mitä pitäisi ostaa, kun kaikki terveellinen hinnoitellaan epäterveellistä kalliimmaksi? Ihmiset kiertelevät hämmentyinenä tursuilevien hyllyrivien välissä ja taustalla kaiuttimet pauhaavat: "Johan on mammuttimarkkinat!" "Suuri ale, Megahalvalla!". Notkuvien hyllyjen ja toinen toistaan erikoisempien tuotteiden edessä kokeneemmankin ostostelijan on nöyrryttävä. Hintalaput huutavat "Ostakaa, ostakaa", ja samaan aikaan rahapussin saldo näyttää nollaa. Mihin asti kukkaron nyörit löystyvät? Kun terveyskysymykset ovat esillä televisiossa, lehdissä ja radiossa, tarvitsee korkeampien tahojen puuttua terveellisten tuotteiden hinnoitteluun. Tuotteiden hinnat jatkavat nousemistaan, kun taas palkat ja opintotuet pysyvät ennallaan. Halvat hinnat houkuttelevat ostamaan, vaikka ravintosisältö onkin kaukana terveellisestä. Edullisia tuotteita syömällä tulee kyllä kylläiseksi, mutta täysipainoisen ja terveellisen ruokavalion suunnittelu vaatii reilusti aikaa ja vaivaa. Samalla kun uusia laihdusvillitysiä syntyy, toisaalla liikalihavuuden aiheuttamat sairaudet lisääntyvät. Kun sairaalan vuodeosasto täyttyy kilojen alle rusentuvista ja liiallisen lihavuuden tuomien sairauksien riivaamista ihmisistä, osoittaa syyttävä sormi kohti rasvaista lihaa, makeisia ja valkoista viljaa. Nykyajan ihmisistä valmistettu jauheliha saisi kylkeensä huomautuksen: " rasvaisen lihan syöminen lisää sydän-ja verisuonitautien riskiä".
....Yours sincerely,










10 Suussasulavaa kommenttia:
Olet tyttöseni ihan oikeassa! :o
Thänks dear! ;) <3
Hyvin kirjoitettu :)
Johan oli painavaa asiaa! Totta puhut.
Olen ihan samaa mieltä sun kanssa! Välillä naurattaa katsoa tv-mainoksia; K-kaupan tarjoukset ("Mitä tänään syötäisiin") ovat järjestään eineksiä, limuja ja muita ravintoarvoiltaan köyhiä tuotteita. Paradoksaalisesti kuitenkin siinä alkukuvassa, ennen kuin tarjoustuotteet esitellään, on ihana raikas kattaus hedelmiä.
Olisi mielenkiintoista tietää, kumminpäin asia on: ostavatko kuluttajat sitä, mitä kauppiaat tarjoavat vai tarjoavatko kauppiaat sitä, mitä kuluttajat haluavat. Muna vai kana? Mistä voisi lähteä muutos tähän ongelmaan, kun luulisi että tietoa puhtaasta ja terveellisestä ruoasta luulisi kaikilla jo olevan.
Aivan mahtava kuva ja teksti täyttä asiaa! :D
Kiitos anon1 ja kmsu! :)
Zucchini: oon huomannut ihan saman jutun kun siekin :D Tuo perkelee mitä tänään syötäisiin-ohjelma tuntuu perustuvan pirkaun puolivalmiille kökköeineksille. "Laitahan pasta kattilaan ja kiehauta". "lisää pirkka tomaattikastike ja annos on valmis" Tuollasiin voi todeta vaan jotta WHAT? useimmat ruoat on lisäksi tehty noissa mitä tänään syötäisiin-jutuissa ihan ihmeellisillä ohjeilla.
Anonyymi2: Kiitoksia kiitoksia! ^^
Olet niiiiiiin oikeassa.
Itse en vielä sitä opiskelijan rahapulaa oo joutunu kärsimään, puoli vuotta vielä ;) Oon kuitenkin pistänyt noi samat asiat merkille, että kun kaupassa joku megahybersupermarkettiale niin on toki halpaa mut terveellisestä ei aina voida puhua. Sanotaan, että nuorissa on maailman tulevaisuus mutta mistä valtio sitte ammentaa niitä työntekijöitä jos kaikki pilaa terveytensä opiskelija-ajan nuudeleilla ku ''mihinkään muuhun ei rahat riittäneet''?
Aijai kun rakastan tätä kärjistämistäni♥, järkevämpääkään en aikaseksi saanut. Mutta THE pointti oli se, että olet hyvin oikeassa tässä asiassa :D
Ei se rasvainen liha sinällään ole epäterveellistä mutta kun yhdistellään kaikenmaailman sokeriliemiin ja leipään yms paskaan niin tulee jo hazardi cocktaili. Ihmisillehän nyt muutenkin syötetään terveellisinä kevytlevitteitä ja muuta roskaa.
No totta! Halpaakin löytyy joo jos jaksaa viikko- ja kuukausitolkulla mättää aina samaa leipää, samoja vihanneksia, samoja leikkeleitä... Oma lukunsa on nämä kauppojen halpismerkit, niiden hintoja on hulvatonta seurailla kun niitä hilataan vaivihkaa ylöspäin (ks. Pirkka, Rainbow...). On niin halpaa joo.
Ehkä minusta tulee isona ruokakauppias, siinä kun voi surutta näköjään vedättää jokaista ruoalla elävää suomalaista niin paljon kuin lystää. :(
Lähetä kommentti