Rockabilly- henkinen kakku



Ruutulippukakun toteutusta mietin pitkään. Varmaan helpompiakin tapoja olisi löytynyt, mutta eipä tullut juurikaan mieleen. =D Kaivelin laatikot läpikohtaisin ympäri, ja löysin kätköistä yhden sopivan kokoisen neliömuotin. Pinnan neliölaatat on siis tehty vitivalkoiseksi värjätystä marsipaanista ja pehmitetystä kick-karkista. Olisihan tuon mustankin tottakai voinut marsipaanista tehdä, mutta marsipaanin mustaksi saamiseen vaaditaan niin iso mölliä väriä että jätin suosiolla värjäämiset väliin. Pitäis varmaan hamstrata jostain joku kilon kokoinen puteli mustaa väriä, kun sitä tuntuu tässä taloudessa kuluvan kaikkein eniten. Mistäköhän johtuisi..köh. Kakku itsessään muistuttaa lähinnä shakkilautaa, mutta no eipä maha tällä kertaa mittään. =D Ruutulippu sen piti olla mutta perkele. Aina ei onnaa.




Tarkkaa ohjetta kakun tekoon en osaa antaa, kun itsekin tein lippukakun pääosin ohjeetta. Toivottavasti tuosta epämääräisestä raapustuksesta saa silti jotain selvää. =)







Tuplasuklaa lippukakku

Pohja = 2kpl suklaa kääretorttupohjaa jonka ohje löytyy TÄÄLTÄ
kostutukseen vaniljamaitoa

valkosuklaatäyte
0,5dl kerma
170g valkosuklaa
ranskankermaa

suklaatäyte
0,5dl kerma
170g tumma suklaa
1,5dl vatkattua kermaa
vaniljasokeria

ohjeet
Valkosuklaamousse:
kiehauta kerma ja kaada kuumana rouhitun valkosuklaan joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
Anna massan jäähtyä hetki ja vatkaa sitten yleiskoneessa vaahdoksi. Anna vaahdon jäähtyä ja sekoita sitten ranskankerma suklaamassaan nostellen.

Suklaamousse
Kiehauta kerma ja kaada kuumana rouhitun tumman suklaan joukkoon. Sekoita tasaiseksi.
Anna massan jäähtyä hetki ja vatkaa yleiskoneessa vaahdoksi. Anna vaahdon jäähtyä ja nostele joukkoon vatkattu kerma.

Leikkaa kääretortusta halutun muotoiset palat ja kostuta kevyesti vaniljasokerilla makeutetulla maidolla. Kokoa kakku leivinpaperin päälle kerroksittain ja anna tekeytyä jääkaapissa yön yli kevyen painon alla, esim. muovisen leikkuulaudan alla. Koristele haluamallasi tavalla.







Mie en ihan älyttömästi itse rockabilly-tyylistä musiikkia kuuntele, mutta psychobillyä aina välillä kun sellaiset mielihalut tulee. Jos Nekromantix ei ole ennestään tuttu, niin kannattaa tutustua! Horny in a hearseen löytyy parempi musavideo TÄÄLTÄ .. Youtube ei jostain kumman syystä antanut tuota lisätä koodilla minnekään.

Happy Glögg




Joensuun uudessa keittiötarvikeliikkeessä, Iloisessa keittiössä vietettiin glögi-iltaa 4.11 torstaina. Sain kunnian leipoa iltamiin, ja tällä kertaa päädyin tekemään kosteita jouluisia herkkuja. Yleensä tiernapoikia näkee lähinnä lasten näytelmissä lavoilla, mutta tällä kertaa olivat syötävää mallia. Sävelsin tottakai tapani mukaan hieman ohi tuossa koristelun kohdalla, mutta eipä tuo varmaankaan haitannut. =D Mie oon mie. Ryöväsin röyhkeän rikollisesti mummon vanhan pitsiliinan leipomiskäyttöön, kjeh. Tai no okei, se lahjoitettiin miulle mutta anyway. Muffinsseihin ja torttuihin saa heleposti lisää ulkonäköä siivilöimällä tomusokeria pitsiliinan läpi. Testaa vaikka ja ylläty!

Rakastuin liikkeeseen jo ensimmäisellä käyntikerralla. Olen kaiketi helposti vieteltävissä, kun nään sydämiä kaikkien pinkkien esineiden kohdalla. En tiennyt että käsipolttimiakin löytyy pinkkeinä, oh god. Jos en olisi jo ehtinyt tavallista töhötintä ostamaan, tuo pinkki unelma olisi ehdottomasti löytänyt tiensä miun luo. Valikoima on monipuolinen, liikkeessä myydään tarvikkeita sekä innokkaille kotileipureille, että myös kotikokeille. En sitä koskaan julkisesti myönnä (köh), mutta olen maaninen silikonivuokafriikki. Liikkeen valikoima miellyttää etenkin tälläisen leivontatarvikehifistelijän silmää. Hamstraan silikonivuokia kaikkien mahdollisten kissanristiäisten kunniaksi ja myös ilman kissanristiäisiä. =D Silikonivuoat ovat vaan yksinkertaisesti erittäin monkäyttöisiä. Sopivat sekä hyydykkeille, että uunissa paistettaville leivoksille. Jos joku joensuulainen ei ole vielä Iloisessa keittiössä piipahtanut, niin liike sijaitsee osuuspankin talossa.


Liikkeen omistaja Sonja


Oli pakko leikkiä paparazzia ja räpsäistä pari kuvaa. Tässäpä muutama teaseri:






Oli aivan mielettömän mukavaa tavata myös kanssabloggareita. Rupateltiin Anzkun kauhasta kajahtaa-blogin Anskun kanssa pitkät tovit. ^^ Kiitoksia vaan mukavasta juttuseurasta ja toivottavasti tavataan toistekin!


http://anzkunkauha.blogspot.com/



Anne oli leipomut ihania keksejä goudajuustolla ja vadelmahillolla


Niin ja niistä miun tekemistä herkuista.. Olivat hyviä, vaikka itse sanonkin.
Ennen kuin ryntäät suin päin tekemään näitä ihania muffinssin kaltaisia herkkuja, varmistathan kuitenkin että kaapista löytyy:
toimiva keittiövaaka pursotuspusseja






Tiernapojat
/valion ohje pienennettynä, tällä ohjeella tulee noin 25-30kpl

266 g kananmunia
500 g sokeria
480 g vehnäjauhoja
300g voita sulatettuna
8 g leivinjauhetta
5 g soodaa
400g porkkanasosetta
15g kanelia
10g inkivääriä
4g neilikkaa

Täyte
200g vaniljarahkaa
200g omenamarmeladia
200g vaniljakreemiä (kreemijauhe + vesi)

Pinnalle
160g murotaikinaa, joko valmista tai itsetehtyä

Vaahdota munat ja sokeri. Sekoita joukkoon voisula. Siivilöi massaan keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita. Sekoita lopuksi joukkoon sulatettu porkkanasose. Annostele massa voideltuihin Runebergintorttuvuokiin tai muffinssivuokiin.
(Huom! Jos teet muffinsseina, niin ne täytyy paistaa muffinssipellillä. Ilman peltiä leviävät)
Pursota massan sisään omena-vaniljatäyte.
(tässä välissä mietin, että ilman pursotintakin pystyisi tekemään, annostelisi ensin vuoan pohjan täyteen taikinaa, sitten nokare täytettä ja lopuksi vuoka täyteen taikinaa)
Laita pinnalle murotaikinasta tehdyt kuviot, esimerkiksi tähtikuvio tai sydän. Paista tortut 180 asteisessa uunissa noin 15 minuuttia, kokeile kypsyyttä tikulla.




Tästä piti tulla tavallinen täytekuva, mutta can't help myself ja nään tuon sisuksen naamana. Kahtokaa vaikka, 2 koloa ja ammottava suu. =D Sad muffin is sad.

riemukkaita glögihetkiä kaikille! :)

Hyytäviä halloweenherkkuja










Juhlimme halloweeniä isolla mörköjengillä 30.10. Onnistuneet juhlat kaikin puolin, viina virtasi ja hyytävän karmaisevat koristeet viihdyttivät vieraita. Halusin tarjottaviksi jotain muuta kuin perinteisiä nakkisormia, ja tässäpä työn tulos! "Homeista" kammotuspiirakkaa, aivokakkua, nakkimuumioita, irtosormia ja kehitysmaan lapsien silmiä. Creepyä, ja aivan järjettömän hyvää. Fetapiirakan tein tutulla "vähän tätä ja vähän tuota" - ohjeella, enkä siihen mitään tarkkaa ohjetta pysty kirjoittamaan. Oli kyllä parasta kasvispiirakkaa for real. Nakkimuumioista piti tulla pelottavamman näköisiä, mutta aiheuttivat vieraissa lähinnä AWWWW:n kaltaisia reaktioita. Olivat lähinnä sydämiä sulattavan suloisia. No, ensi kerralla sitten pelottavampia. Pääasia että ruoka maistui kaikille, ja herkkuja oli hauska väkertää. Ei, itseasiassa tekeminen ei ollut vain hauskaa vaan ehkä parasta ja rentouttavinta puuhaa aikoihin. Rakastan!

Aivokakku oli miun esikoinen, ja pelkäsin kovasti liivatteen määrää. 6 liivatetta oli 1,5 litran vuokaan inasen verran pienehkö, ensi kerralla laitan liivatteita varmaankin 8 kappaletta. Tein hyytelön perinteisellä marjahyytelön ohjeella, ja mansikkaisena tottakai.
Aidohkon näköistä verta saa tehtyä kätevästi mansikoista. Keitin aivan tavallisista pakastemansikoista paksun siirapin, jonka terästin verimäiseksi elintarvikeväreillä. Mustalla ja punaisella siirappiin saa syvyyttä. =) Ja kyllä, Brain dead on "kauhuleffojen" parhautta.




'Homeiseen' Fetapiirakkaan

pohjana pizzapohjan tyylinen, pehmeähkö piiraspohja

päälle:
fetajuustoa
pestoa
persiljasilppua
pinaattia
sipulisilppua
valkosipulia
mustapippuria, suolaa
munamaito ja päälle juustoraastetta


Must...eat..more..brainzzz

Aivokakku
marjakermahyytelö/ blanc manger

raaka-aineet
0,6l kuohukermaa
0,2kg tomusokeria
noin 0,4 dl mansikkasosetta
100g valkosuklaata rouheena
5ml vaniljasokeria
7-8kpl liivatelehtiä (alkuperäisessä ohjeessa 6kpl, joka on ehkä liian vähän)
0,05l vettä liivatteen sulattamiseen

ohjeet:
Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen.
Rouhi suklaa karkeaksi rouheeksi.
Vaahdota kerma kuohkeaksi vaahdoksi, ja lisää vatkatun kerman joukkoon mansikkasose, valkosuklaarouhe, tomusokeri ja vaniljasokeri. Lisää enemmän sokeria tarvittaessa.
Kuumenna vesitilkka höyryäväksi kattilassa ja lisää hyvin puristellut liivatteet.
Anna liivatteen sulaa, ja kaada liivateseos ohuena nauhana kermaseoksen joukkoon koko ajan sekoittaen. Kaada massa vuokaan ja anna jähmettyä jääkaapissa vähintään yön yli.
Hyytelön voi myös pakastaa. Irroita hyytelö liottamalla vuokaa lämpimässä vedessä ennen kumoamista.

Vinkki: Koristele aivokakku mansikkasiirapilla, joka on värjätty tummemmaksi punaisella + mustalla elintarvikevärillä. Ohjeen löydät täältä: http://www.decapitatedfood.com/2010/07/videopostausta-jalkiruoista-part-2.html




Söpösti pötköttävät. ^.^




Muinaisia nakkimuumioita

Raaka-aineet
nakkeja
lehtitaikinaa
majoneesia
elintarvikevärejä

Ohjeet:
Leikkaa lehtitaikinasta ohuita suikaleita, ja kiepauta suikaleet nakkien ympärille.
Paista muumioita 225c uunissa noin 5-10min, kullanruskeiksi.
Anna muumioiden jäähtyä hyvin. Värjää pieni määrä majoneesia mustaksi.
Pursota valkealla majoneesilla muumioille silmien valkuaiset ja koristele luomuksesi mustuaisilla. Done! Dippinä voi tarjota esimerkiksi kermaviilipohjaista kastiketta tai ketsuppia.


etiopialaisen nälkälapsen minisilmiä ja osteoporoosisormet, olkaa hyvä



Oh yes, fingering so good


Severed bodyparts
sormiin:
omar-karkkeja (sulatetaan mikrossa hetki ja muotoillaan sormiksi)
mantelilastuja

silmiin:
lumipallokarkkeja
elintarvikevärejä



Housut pois! Polvistukaa! Potilas 6 huoneeseen kuusikymmentäkuusi >:)
Näihin kuviin ja tunnelmiin,