Mukavuusruokaa




Takana raskas päivä töissä, ja jotain makuhermoja kutkuttavaa pöperöä on saatava JA ihan pirun äkkiä sitten myös. Arjen raskaiden pinnistysten jälkeen mitään seitsemän ruoan täytteistä menuuta kohokkaineen päivineen jaksaa tuskin kukaan väsätä, en minä ainakaan. Tälläisestä vaivattomasta mukavuusruoasta tulee hyvä olo sekä vatsalle että mielelle: Kotiruoka voittaa kauppojen mättö-ateriat mennen tullen. Tekemäni kasviskastike on sarjassamme näitä "vähän sitä vähän tätä" - ohjeita, mutta silti aina niin helkkarin maittavaa. Mutu-tuntuma on ruokaa laittaessa in!



Bataatti "ranskalaiset"
bataattia esikeitettynä puolikypsäksi, viipaleina
öljyä
tuoretta/pakastettua basilikaa
suolaa
pippuria
sokeria/hunajaa/siirappia loraus

ohjeet
Kuumenna uuni 225 asteeseen.
Öljyä leivinpaperoitu uunipelti reilulla öljyllä kauttaaltaan.
Kuori bataatti ja tee siitä sormen paksuisia maalaisranskalaisia.
Löräytä reippaasti öljyä bataattitikkujen päälle ja lisää mausteita maun mukaan.
Huom! Mausteita saat käyttää ihan reilusti, mikään hyppysellinen ei maistu riittävästi.

Levitä bataattitikut tasaisesti pellin päälle.
Paista tikkuja uunissa n. 15-20min (kauniin ruskeiksi), ja käännä tikut ympäri.
Paista vielä n. 15min, kunnes tikut tuntuvat kypsiltä.



Täyteläinen kasviskastike

nokare voita/öljyä paistamiseen
n. 1rkl tomaattipyreetä
curryä
paprikajauhetta
chilijauhetta (itse käytän blaire's death rainia)

1 iso porkkana
puolikas iso paprika/ yksi pieni
2 tomaattia
1 iso punasipuli
2 kynttä valkosipulia

1 purkki Creme bonjour tomaatti/ välimeren yrtit
2dl ruokakermaa, kevennä lorauksella vettä
suolaa, pippuria
1dl pakasteherneitä

ohjeet
Hienonna kasvikset kuutioiksi.
Kuumenna reilu nokare voita/ loraus öljyä paistinpannulla.
Lisää pannulle kuutioitu porkkana ja anna kuullottua.
Lisää sitten sipulit ja paprika, freesaa kevyesti.
Lisää tomaattikuutiot, creme bonjour ja ruokakerma. Sekoita tasaiseksi ja mausta suolalla + pippurilla.
Anna kastikkeen muhia kannen alla n. 20min, kunnes kasvikset ovat täysin kypsiä.
Lisää lopuksi pakasteherneet ja kiehauta.




9 Suussasulavaa kommenttia:

Julie kirjoitti...

tosi hyvän näköistä :)

Embize kirjoitti...

Nam! Kuulostaa herkulliselta :)
Pitääpä tehdä tätä.

Lenune kirjoitti...

Nom! Suostuiskohan tuo nirso syömään tuota, pitää tehä joku päivä :D

Mimmi kirjoitti...

Nam nam nam... minä teen noita bataattijuttuja aina juustokuminalla. Tuota kastiketta on ehdottomattomasti kokeiltava ;D

Insanity kirjoitti...

Julie: Kiitos! Oli kyllä yhtä hyvää kuin miltä näyttääkin ;)


Embize: Kokeile ihmeessä, ja kerro mitä tykkäsit. Meillä tästä pöperöstä tykkäsi (iso yllätys!!) myös mieheni.

Lenune: Jaa'a, kun et kerro mitä kastikkeessa on niin ehkäpä ;D Toisaalta Tomin tietäen voi käyvä niin että hieno herra noukkii sitten kaikki rehut yksitellen pois. :D

Mimmi: Jeera sopii niihin varmasti hyvin! Pitääpä kokeilla seuraavana bataattipäivänä.

Anonyymi kirjoitti...

Huihuihui että sun blogit on pelottavii! Luin Ilta 11 tätä blogia ja säikähtelin niin oaljon että en nukkunut:)
Ps. Tykkäätkö Hatsune Mikusta?

I'm Lacking kirjoitti...

Bataattiranskalaisia on pakko kokeilla joskus.

Anna kirjoitti...

Onpas herkun näköistä kasviskastiketta! Täälläkin kaivattais mukavuusruokaa...

Untuvakana kirjoitti...

Vähän myöhäs kommentti mut tää oli just ihanaa ruokaa syysiltana parvekkeella viltin alla ja kynttilän kanssa.

Lähetä kommentti