Painajaisia ennen joulua



The nightmare before christmas on elokuva, tai pitäisi sanoa varmaankin että yksi loistavimmista klassikoista. Mie tykkään NBC:stä aivan älyttömästi since yläaste, ja niin näyttäisivät pitävän monet muutkin. Hassua tai ei, väsäsin tästä ihanasta leffan päähahmosta, Jackista synttärikakun 33 vuotiaalle pitkätukkaiselle hevimiehelle. Well well what the hell, saatanallisesti vaan onnitteluita täältä päästä Ilkalle!



Kakun ohje on sovellettu oikeastaan vähän kaikesta. Vadelmatäytteen ohjeen repäisin tapani mukaan päästä, suklaatäyte on aivan perus (tuorejuusto, kerma + kaakao ja suklaarouhe), kakkupohjakin ihan perinteiseen tapaan paisteltu. Perinteisen mansikkakermakakun rinnalla ehkä hieman hankalampi tehdä, mutta pieni työpanoshan kannattaa aina. Vaivaa joutuu näkemään hieman enemmän, mutta ei ihan liiaksi asti. :) Enkä mie pelkää upottaa käsiäni taikinoihin, täytteisiin tai yhtään mihinkään muuhunkaan leivontaan liittyvään! Välillä tuntuu että meillä löytyy kaapeista paakkelsseja ihan liiaksikin asti, että eikun vaan tervetuloa kahville!






As I'm jack, the pumpking king.

Elokuvista tuttua ruokaa


Studio Ghiblinin ja Henkien kätkemänkin ohjanneen Hayoa Miyazakin yhdessä tuottama Gake no ue no Ponyo ( 崖の上のポニョ / Ponyo rantakalliolla) on 19.7.2008 julkaistu animaatioelokuva. Ponyo-elokuva sijoittuu pieneen merenrantakaupunkiin, ja kertoo suloisen ihmiseksi haluavan kalan sekä viisivuotiaan Sōsuke -pojan liikuttavan tarinan.

Tekaisin leffan inspiroimana yhdessä kohtauksessakin näkynyttä apetta, jota Sōsuken äiti tarjosi nälkäisille lapsukaisille.. Kyseessä siis tämä:


Ponyo loves ham, ponyo loves ham!

Ja tässäpä miun versio samasta sapuskasta Suomalaisittain:



Kyseessä siis arkeenkin soveltuva aivan tavallinen ja maittava ruoka. :) Hinnaltaan myös kohtuullisen edullista, eli soveltuu mainiosti opiskelijan budjettiin. Paistettua kinkkua, purjosipulia ja häränsilmä. Häränsilmä onnistui kerrankin täydellisesti. Pyöreä, ei mitenkään valunut ja juuri sopivan hyytynyt. Myönnettäköön että paistoin kananmunan stanssissa (rengasmuotti), ja siitä syystä muoto on noin täydellisen pyöreä. Saahan sitä soveltaa! Vastaavanlaisen lopputuloksen saisi varmasti lettupannullakin, mutta empä inspiraatiopuuskassani sitä älynnyt.


Sellaista ns. kieli poskessa tehtyä ruokaa. Olenhan sen verran matkija-horo, että kopioin ruoatkin suoraan elokuvista. Öhöhö. Elämän ei tarvitse olla niin vakavaa!




Miulle ponyo-elokuva aukesi vasta toisella katsomiskerralla, ensimmäinen kerta meni vähän ehkä ohi. Katsastakaa ainakin leffan traileri, kyseessä todella ihana tuotos ^^ Nauroin muutamassa kohdassa lähestulkoon huutonaurua, Ponyo on vain hahmona yksi maailmankaikkeuden suloisimmista luomuksista.

Transformersit hyökkää!



Pääsin väsäämään innolla ihkaensimmäistä lasten kakkua, ja pakko on kyllä myöntää että tuskastumisen hikikarpalot valuivat ohimoilta jo ensimmäisten koristelupursotusten aikana. En ole siis koskaan aikaisemmin mukuloille suunnattuja kakkuja jostain kumman syystä päässyt tekemään. Aloitin sitten kakkujen teon kaikkein helpoimmasta mahdollisesta, hyvä mie!



Optimus prime kakku on koottu kolmesta suklaa-kääretorttupohjasta, mansikkamoussesta ja suklaamoussesta. Päällä on koulun ohjeella tehtyä voikreemiä eri tavoin värjättynä. Mie olen joko auttamattoman saamaton, tai kirkkaan punainen väri on saatanallisen hankala värjätä. Tuhrasin varmaankin miljoona litraa väriä jo pelkästään tuon tomaatin tyylisen värin saamiseen, no, ei maha mittään. Oli pakko juoksuttaa kotiorjaa kauppaan hakemaan lisää väriä, kun purkin pohjallisella sai aikaan ainoastaan aivomössön ja sisälmyksien väriä muistuttavaa "punaista" kreemiä. Vaikka värit tuossa kakussa ovat ihan kunnolliset, ei siitä kirkkaan punaista saanut ilveelläkään. Tai sitten en vaan osaa.


Se ei ole täydellinen, mutta se on sentään käsin tehty

Myönnettävää on myös, että en ollut aiemmin edes transformereihin lähemmin tutustunut. Tällaista kakkuprojektia voin suositella vain ja ainoastaan pitkäpinnaisille kakkumestareille, jos vittuunnut helposti niin ei todellakaan kannata. Miun hermot on vaikea saada kireälle kakkujen suhteen, mutta myönnän että jossain vaiheessa teki mieli heitellä vispilöitä seinille. Jos joku oisi kattonut miun touhua vierestä, niin olisi varmasti kommentoinut miun näyttävän ihan berzerkieritä (eli kutakuinkin tältä, juuri vastaavanlainen tappomurrrrrhamusiikki soi leipomisten taustallakin itseasiassa). Roarrggh! Se siitä söpön pinkin prinsessan imagosta. :D


Rasvakreemi

150 g margariinia
1tl vaniljasokeria
4,5dl tomusokeria
1,5 rkl vettä
tilkka haluamaasi aromia, tai esim. kaakaojauhetta
elintarvikevärejä

Pehmitä huoneenlämpöinen margariini / voi sähkövatkaimella notkeaksi. Lisää vaniljasokeri ja tomusokeri pienissä erissä samalla koko ajan vatkaten. Lisää lopuksi vesitilkka ja vatkaa hetken aikaa. Säilytä rasvakreemi huoneenlämmössä. Jos kreemi tuntuu jämäköityvän liikaa, voit notkistaa sen käyttämällä sitä pienen hetken mikroaaltouunissa. Huom! Kreemi sulaa mikrossa herkästi! Mausta kreemi makusi mukaan erilaisilla aromeilla tai esimerkiksi kaakaojauheella. Kreemin voi värjätä helposti nestemäisillä elintarvikeväreillä.




tässäpä vielä alkuperäinen optimus prime-hahmo.



Auttaisitko äänestämällä?

Sano muikku!



Osallistuin ravintola Helkan reseptiskabaan tällä perinteisen ruoan tuunatulla versiolla. Haasteen aiheena siis paras suomalainen perinneruoka. Käykäähän äänestämässä joko miun ruokaa jatkoon, tai muiden bloggareiden ihania tuotoksia! Äänestäjien kesken arvotaan myös lahjakortteja, joten tällä kertaa kannattaa vaivautua. ;)
Voissa tiristetyt kunnon ruiskuorrutteiset muikut kuuluvat ainakin täälläpäin perinteisiin toriruokiin, ja miksei muihinkin. Löytyykö mistään parempaa talvipäivän piristäjää, kuin höyryävät muikut tuoreeltaan paistettuna? Tarjoiltuna perinteisesti hytisevien torikavereiden hyvässä juttuseurassa. Heittäydyin villiksi, ja päästin sisäisen yrttihirmuni valloilleen. Tässä ohjeessa muikut ovat päässeet pannulle chillailemaan persiljan, tillin ja valkosipulin kanssa, ja yhdistelmä todella toimii, sen voin todeta. Asunnossa leijaileva tuoksu on todella huumaava, pistää sukat pyörimään jaloissa aivan kuten vasta ihastuneena.



Koska olen jättänyt blogissani ihanat kasvissyöjäkaverini aivan huomiotta jo pitkän aikaa, tästäkin ruoasta tarjolla oiva vegaaniversio! ;) Perunamuussi on helppo muuntaa vegeversioksi, käyttää vain margariinia ja soija/kauramaitoa maun mukaan. Tai hienostelee ja löräyttää joukkoon soijakermaa. Soijasuikaleita ruisleivitettynä, erinomaisen hyvää sanon minä!



Soijasuikaleet on keitetty miun perinteiseen tapaan erittäin voimakkassa mausteliemessä, jossa on vähän sitä sun tätä. Viinietikkaa/viiniä löräytän aina suikkujen keitinliemeen, antaa mukavasti makua! Mausteet kannattaa säveltää ihan oman maun mukaan, mutta niitä tarvitaan lähtökohtaisesti paljon, sillä suikaleet maistuvat paljaaltaan aivan sian esinahalle. Ei millekään kovin hyvälle siis. Suikut leivitetään samalla tavalla kuin muikutkin, sillä erotuksella että ne paistetaan vegaaniversioissa voin sijaan sinisessä keijussa. Jos käyttää maitotuotteita, niin voita kehiin tottakai! :D Eikä sitten pihistellä siinä rasvassa!



Paistetut yrttimuikut [yksi annos]
150g muikkuja
Leivitykseen
1 dl ruisjauhoja
1 tl suolaa
mustapippuria myllystä
Paistamiseen
iso nokare voita
loraus öljyä

kourallinen silputtua persiljaa + tilliä
2 kynttä valkosipulia

Poista muikuista pää ja vedä sen mukana sisälmykset. Huuhtaise kalat tarvittaessa nopeasti ja valuta siivilässä.
Sekoita suola ja mustapippurirouhe jauhojen joukkoon. Kääntele kalat jauhoissa. Lado kalat limittäin kuumalle pannulle ja paista kohtalaisella lämmöllä kauniin ruskeiksi molemmin puolin voi + öljyseoksessa. Lisää pannulle paiston puolivälissä kourallinen silputtua tilliä + persiljaa, ja 2 valkosipulin kynttä silputtuna.

Aito perunamuusi
1kg perunoita
2,5dl maitoa
suolaa
50g voita

Kuori perunat ja laita ne kiehumaan veteen. Keitä perunat reilusti kypsiksi ja valuta ylimääräinen neste pois. Kuumenna maito ja voinokare höyryäviksi. Survo muussi sähkövatkaimella ja lisää voi-maitoseos. Älä vatkaa muusista liisteriä.

Rehellisen suomalainen rehulisäke
palsternakkaa
porkkanaa
punasipulia
valkoviiniä
siirappia/hunajaa
mustapippuria
suolaa
voita
Kuori porkkana ja palsternakka. Leikkaa palsternakasta ja porkkanasta pitkittäisiä suikaleita juustohöylällä. Kuori punasipuli ja tee siitä ohuita renkaita. Kuumenna nokare voita pannulla ja lisää kasvikset. Anna kasvisten freesaantua puolikypsiksi ja lisää valkoviini. Anna kiehahtaa. Lisää siirappi/hunaja, mustapippuria myllystä ja suolaa maun mukaan. Pyöräytä kasviksia pannulla ja tarjoile.

Koristele muikeat muikku-annokset esimerkiksi yrttiöljyllä, balsamicosiirapilla ja tuoreilla yrteillä!

Perinteet kunniaan!

Insanity, intohimoinen ruoanlaittaja.


Liha miehen tiellä pitää! Ehkä myös naisen.

Palan jatkuvasti halusta päästä kokeilemaan kaikkea uutta, joskus vanhaa tuttuakin. En voi sanoiksi sitä luoda kuinka paljon ruoanlaittoa rakastan! Ruoanlaitto on miun intohimo syvän ja pysyvän rakkauden kohde jo monen vuoden takaa. Kutsuin mummon tänään miun seuraksi kokkailemaan, seurassa cookingi rocks! Ja mummo on aivan ihana, loistavaa seuraa.

Tein jo edellisenä päivänä valmiiksi kastikkeessa haudutetun possun ettei tarvinnut ihan tuntitolkulla odotella ruoan valmistumista.. ja kastikkeessa säilöttynä möntti maustuukin ihan kivasti. Mummo kuori ja huuhteli rehuloita apuna, mie hoidin varsinaisen huitomisen ja villin silppuamis-shown.


..mutta kasvisruoastakin saa tehtyä vähintään yhtä herkullista kuin lihaisesta serkustaan. ^.^

Tällä kertaa tarjolla sekä kasvis-että lihaversio! ;) Pitäähän miunkin joskus suaha syödä hyvin. Kasvisversiona miun suosikkigratiinia, sellaista jota voisin kiskoa kahmalotolkulla naamariin vaikka joka viikko.. Ainut huono puoli on tuo yltiökermainen raaka-aineiden luettelo. Taistelen peilikuvani kanssa varmasti vielä kaheksankymppisenäkin, mutta ei anneta sen haitata.
Reseptien kirjoituksesta sen verran, että tää varsinainen ainesten miettiminen ja määrien kertominen on aivan suoraan sanottuna sieltä itestään. Mie kokkaan tunteella ja "vähän tuota ja tätä" - tyylillä erinomaisen hyvää ruokaa. Joten lukekaa ohjeiden määriä varauksella, jos näitä herkkuja testaatte! Nykyään kokkaan harvoin reseptistä, yleensä ihan oman pään mukaan.




Punaviinipossua

1kg porsaan kylkeä
2 pientä porkkanaa
about 80g palsternakkaa
1 iso punasipuli
1 rasia herkkusieniä
punaviinipullon jämät, ehkä 3dl
70g tomaattipyreetä
1 pötikkä pekonia
kokonaisia mustapippureita ja viherpippuria
2 pientä laakerinlehteä/ 1 iso
suolaa
loraus siirappia/tummaa sokeria tms

Paloittele sipuli, kuoritut porkkanat + palsterit reiluiksi lohkoiksi, ei mitään siperrystä.
Hienonna herkkusienet viipaleiksi. Paloittele pekonisiivut kolmeen osaan.
Sulata reilu nokare voita + loraus öljyä pannulla. Anna voin ottaa kevyesti väriä, mutta älä polta!
Ruskista lihapalan pinta kauttaaltaan nopeasti. Työnnä lihamöntti paistonkestävään kannelliseen vuokaan. Lisää samalle lihapannulle kasvikset + pekoni ja anna niiden freesautua kunnolla. Lisää tomaattipyree ja pyöräytä. Lisää viini ja anna höyrähtää. Lisää reilu loraus (ehkä 2-3dl..) vettä ja anna kiehahtaa. Lisää pari musta & viherpippuria sekä laakerinlehti. Mausta lorauksella siirappia & suolalla. Tarkista maku! Kaada soossi lihojen päälle, niin että lihapala peittyy kauttaaltaan. Tökkää lihakimpaleeseen lämpömittari.
Kypsennä 175c uunissa kannella peitettynä kunnes lihan lämpötila on 80c.



Liian hyvä kasvisgratiini
(monen päivän annos nälkäiselle kasvissyöjälle)

2kpl reilun kokoista bataattia
3 pientä porkkanaa
1kpl punainen paprika
puolikas purjo
1kpl sipuli
rasia herkkusieniä (n.10kpl)
1prk creme bonjour cuisine tomaatti & välimeren yrtit- möhnää
puoli rasiaa provencen yrtit-seosta (finduksen tuoresilputtua yrttiä)
1prk (3dl) ruokakermaa
loraus vettä kevennykseksi
kourallinen juustoraastetta
punapippuria/ mustapippuria, suolaa
puoli pussia aurajuustomurua

Voitele uunivuoka. Hienonna porkkanat, bataatti ja paprika reiluiksi kuutioiksi. Lohko sipuli n. 10 osaan. Leikkaa purjosta suikaleita ja herkkusienistä lohkoja.
Kuumenna kattilallinen vettä kiehuvaksi ja kypsennä bataattikuutiot + porkkanat lähes kypsiksi, noin 20min. Sulata nokare voita pannulla ja freesaa sipuli, paprika, purjo ja herkkusienet kunnolla. Kaada kasvikset vuokiin. Ripottele kasvisten päälle puoli pakettia välimeren yrtit- silppua. Pyöräytä sekaisin. Valuta keitetyt bataatti + porkkanakuutiot siivilässä ja hämmennä ne sekaisin vuokaan aiemmin tökkäistyjen kasvisten kanssa. Sekoita ruokakerma, creme bonjour ja vesitilkka keskenään ja kaada kasvisten päälle, voit lisätä seokseen suolaa + pippuria jos haluat. Ripottele vuoan pinnalle juustoraastetta ja auramurua. Paista 200 asteessa kunnes gratiini on kaunis, ehkä noin 30min, vahtaa välillä. Tarjoile hieman vetäytyneenä.






Puhun jatkuvasti ohjeissani stanssista, ja tuossapa se köllöttelee sievästi. Kyseessä siis tuollainen iso reunamuotti :) Taustalla näkyy myös koristeluun käytetty balsamicokastike.

Perunamuhennos (vai stanssattu peruna?)
2kg perunoita
puolikas purjo
2 sipulia
1 yksikyntinen valkosipuli
voita
suolaa, pippuria

Keitä perunat kypsiksi. Kuumenna laakeassa kasarissa runsas nokare voita ja ruskista sipulit. Lisää perunat ja pyöräytä. Survo perunat karkeasti esim. jykevällä vispilällä tai perunanuijalla. Sattumia saa ja pitää jäädä! Mausta suolalla ja pippurilla herkulliseksi.

HAASTAN SIUT! Keksi tuolle perunamöhnälle joku hyvä ja kuvastava nimike, kun mie en osaa. :D Purjoperuna ei kuulosta kovin hyvältä, ehh. En edes halua sanoa mikä purjopotusta tulee mieleen..