Annas piparia

On se joulu miellyttävää aikaa, kun kerrankin saa perheellinen piparia niin paljon kuin sielu sietää. Ajattelin jakaa jo vuosia hyvin palvelleen pikkuleipäohjeen kaikille teille, joilla tekee joulun alla erityisen paljon piparia mieli. Nyt sitä saa! Jokaisen emännän pipari(-taikina) on varmasti erilainen, mutta tässäpä yksi versio.




(vaatimattomasti) Pirun hyvä piparkakkutaikina

1,5dl siirappia
1dl fariinisokeria
0,5tl neilikkaa
1tl kardemummaa
2tl kanelia
1tl pomeranssinkuorta
1tl inkivääriä
2tl soodaa
125g voita
1 muna
6dl vehnäjauhoja

Kiehauta siirappi, sokeri ja mausteet kattilassa.
Ota kattila pois levyltä ja lisää sooda ja hämmennä ainekset sekaisin.
Anna taikinan kuohua rauhassa hämentämättä muutaman minuutin ajan.
Lisää voinokareet ja sekoita. Anna taikinan jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
Lisää kananmuna ja sekoita jauhot taikinaan.
Anna taikinan muhia jääkaapissa seuraavaan päivään.
Kaulitse valmis taikina hyvin jauhotetulla työtasolla, ja ota siitä muoteilla piparkakkuja.
Paista 200 asteessa n.5-8 minuuttia.



PEEÄS.
Jos joku tätä lueskeleva sattuu tuskailemaan vielä joululahjaksi (tms) tehtävien herkkujen parissa, niin huikkaisempa vuan jotta itse väsään tarjolle näitä supermakeita ja suklaisia herkkupaloja. :) Kannattaa testata!



Suklaakarkit cashew-pähkinöillä:
Raaka-aineet

n.8 dl vehnäjauhoja
3,5 dl fariinisokeria(tiukkaan mitattuna)
150 g pehmeää rasvaa (voi/margariini)
150 g suolattuja cashewpähkinöitä

2 dl rasvaa (voi/ margariini)
1,6 dl tiukasti mitattua fariinisokeria

170 g haluamaasi suklaata (esim.
maitosuklaa, valkosuklaa, geisha tms. sekoitus)

Ohjeet

Valmista ensin piirakan pohja.
Kuumenna uuni 175 asteeseen.
Sekoita kaikki pohjan ainekset paitsi cashewpähkinät, suuressa kulhossa puuhaarukalla sekoittaen tai sähkövatkaimella hämmentäen kunnes seos on murumaista.
Murskaa cashewpähkinät tehosekoittimessa ja lisää puolet pähkinöistä taikinaan.
Taputtele taikina pellille leivinpaperin päälle ja ripottele taikinan päälle loput pähkinämurskat.

Valmista karamelli:

Sulata rasva ja fariinisokeri pinnoitetussa kattilassa.
Keitä keskilämmöllä hämmentäen jatkuvasti kunnes koko pinta seoksesta alkaa kiehua/ keittyä.
Ota kattila pois liedeltä ja jäähdytä hetki kokoajan hämmentäen.
Kaada karamelli pohjan päälle ja tasoita pinta.

Paista n.18minuuttia tai kunnes koko karamellikerros on kuplivaa.(ÄLÄ PAISTA LIIKAA.) Sulata suklaa vähitellen mikroaaltouunissa tai vesihauteessa kunnes suklaa on täysin sulaa.
Ota piirakkapohja pois uunista kun karamelli kuplii ja levitä päälle suklaa.
Hämmennä suklaata ja karamellikerrosta hieman marmorimaiseksi ja vie kylmään jäätymään vähintään kahdeksi tunniksi.

Tämä herkku on parasta aivan kylmänä, ja maku vain paranee säilyttäessä! Voi valmistaa vaikka juhliin puolta viikkoa ennen odottamaan, rakenne tai maku ei kärsi säilytyksestä.


Voittajan on helppo hymyillä :)



Tällä kertaa valtavan Pauligin makupari- kilpailun voittajapysti tärähti meikäläisen kohdalle. Myönnettäköön, nyt kyllä hymyilyttää niin että suupielet hipovat korvanipukoita. En voi tältä ihmetykseltäni oikeastaan muuta sanoa kuin että WOW! Olen aivan todella otettu ja häkeltynyt, sillä mitään näin isoa ja laajaa kilpailua ei ole ennen tullut voitettua. Jo pelkkä osallistuminen tuntui isolta palkinnolta kaikkine kahvivuorineen, ja tämä on jotain.. Vielä sykähdyttävämpää.


Voittajaraati kuvaili herkkujälkkäriäni näillä sanoilla:
Sekä leivos että jääkahvi ovat itsenäisiä kokonaisuuksia, jotka olisivat vahvoja myös erikseen. Yhdessä ne kuitenkin muodostavat selvän toisiaan imartelevan makuparin, mikä oli kilpailun ensisijainen tarkoitus. Omenan kirpeys ja hedelmäisyys yhdessä valkosuklaan makeuden kanssa antavat leivokselle tasapainoisen maun, jolle pehmeä espresso tuo ryhtiä ja voimaa.
// http://www.pauligcafe.fi/makuparit-kilpailun-voittaja-on-valittu

Valtavat kiitokset kaikille minua äänestäneille ja kiitokset hyvästä skabailusta myös muille kisaan osallistuneille! Ja eikun vaan rohkeasti omenaleivoksia kokkailemaan! ;) Pienenä vinkvinkkinä voisin huikkaista, että jouluisemman omppuherkun saa tehtyä, kun mukaan tujauttaa pikkuisen kanelia.