Goottikakku

Se on musta, se on hopea, se on violetti. Siinä on ruusuja, täytteenä sinertävän violettia hilloa ja valkeaa vaahtoa. Se on klassinen goottikakku. Epävirallisesti. Erilaisuus kunniaan, täytekakuissakin. Uskoisin monenkin mustiinpukeutuvan synkiön tyytyvän tavallisiin mansikkakermatäytteisiin ja hempeän söppänöihin konditoriakakkuihin, vaan ei täällä päin Suomea. Kaikki kaveripiirissäni varmaan tietävätkin, että väsään mustia täytekakkuja tilauksesta enemmän kuin mieluusti. Se on sydämen asia se.

Kakun täytteet ovat tällä kertaa perinteiset, sekamarjahilloa ja kermavaahtoa. Täytekakkupohja tehty tutulla ja turvallisella ohjeella, jonka voi nappaista omiin reseptikansioihinsa mm. täältä.
Koristelussa kokeilin kuitenkin repäistä jotain erilaista. Mietiskelin samettisen violettia ja valuvaa kuorrutusta pitkät tovit, tai lähinnä sitä metodia jolla moisen toteuttaisin. "Royal icing", eli suomalaisittain älyttömän ötkymakea tomusokeri-valkuaiskuorrutus tuntui tunkkaiselta ja liian imelältä vaihtoehdolta, joten vedin suklaakortin takataskusta. Rehellisesti sanottuna en ollut kyllä koskaan aiemmin edes uskaltautunut värjäämään valkosuklaakuorrutusta, mutta rohkeus palkitaan, ainakin joskus. Valkosuklaakuorrutuksen tarkkaa ohjetta en toistaiseksi osaa sanoa, kun heittelin lähinnä aineksia totutulla mutu-tuntumalla. Kermaa ei kovin paljoa kuitenkaan tarvitse, sillä valkosuklaakuorrutuksesta kannattaa tehdä hiukan tummasuklaista kuorrutusta sakeampaa. (tai kuorrutus jää läpikuultavaksi, ei hyvä!) Keittelin jokatapauksessa valuvan violetin möllin niin, että kaadoin ensin kermalöräyksen kattilaan, lisäsin hammastikun päällä sopivasti väriä, kuumensin höyryäväksi ja sulatin valkosuklaat sekaan. Väriä ei kovin paljoa tarvita, sillä kuorrutus tummenee reeeeilusti valkosuklaita lisäillessä.

Pelkällä valkosuklaalla en kuitenkaan kakkua uskaltanut kuorruttaa, vaan valuvan pinnan alta pilkottaa tuttu ja turvallinen marsipaanipinta. HALLELUJA sille insinöörille, joka keksi tuoda mustan marsipaanin markkinoille! Olin löydön edessä aivan sanaton. Teki mieli kumartaa kaupan hyllyä ja sadatella kiitokset kaupan tädeille, mutta osasin onneksi pitää suuni kiinni. Aiemmilla mustien kakkujen tekokerroilla olen kironnut sitä mustan värin määrää joka marsipaanin värjäykseen on huvennut, mutta ne murheet ovat nyt vihdoin ohi. Mahtavaa! Muistutin kyllä varmasti kahvitarjousten perässä juoksentelevaa mummelia, kun hamstrasin varastoihin kerralla ainakin viisi..ei vaan kuusi pötköä tuota mustaa massaa. Ettei vain lopu varmasti kesken.