Näytetään tekstit, joissa on tunniste Alkuruoat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Alkuruoat. Näytä kaikki tekstit

Truu evil gootti käyttää vain mustajuurta keitossa.

näkyykö aluslautanen? tsek. näkyykö kateliina? tsek. Joko tekis mieli syödä? tsek.

Mustajuuri on kummallinen kasvis.
Ulkokuori todella tumman ruskea ja erittäin multainen, sisäpuolelta luonnonvalkoista ja ihanan omalaatuisen makuista. Mustajuuren makua on hankala verrata muihin kasviksiin, koska se on maullisesti aivan muuta luokkaa kuin esimerkiksi selleri tai muut juurekset. Samalla aikaa mieto, mutta silti niin hurmaavan aromaattinen. Muistuttaa maultaan ehkä hieman parsaa, voin olla toki väärässäkin. Eniveis, testaa, ihastu, rakastu.
Meillä testiryhmän Pete oli sitä mieltä, että mustajuurisoppa oli parasta keittoa aikoihin.
Kun joku sanoo sanan ___PARASTA___ on se miu mielestä aika painavasti sanottu.
Kiitos Viva ciabatta! -blogin Aleksille jälleen kerran leipä-inspiraatiosta. Tää patonki on tehty aleksin ohjeita pohjana käyttäen, ja muokattu sitten hieman jotta saatiin täytettyäkin jollain tavalla. Tack tack!


Tosi Evil on tää mustajuuri. Truu goth pökäleet jne.

Jos oot joskus miettinyt mitä tarkoittaa kananmunan keltuaisella saostaminen, niin tässä mustajuurikeiton ohessa varmin tapa saostaa keltuaisella. Ei juoksetu kovinkaan helposti, jos malttaa noudattaa ohjeita! Jos saostat keittosi keltuaisella, tulee olla tarkkana uudelleenlämmityksen kanssa. ELI TÄHÄN VÄLIIN TURBO-HUOM! Tää keltuaisella saostettu keitto tulee lämmittää uudelleen erittäin miedossa lämmössä, eikä keittoa saa kuumentaa kiehumispisteeseen. Muuten keltuainen juoksettaa keiton, ja sopasta tulee kokkareista. =) Tää vaan varotukseksi.

Insanity prawn boy - tartari

Koristeisiin mie en kehtoo mitään tarkkaa ohjetta kirjotella, mut tässä karkee ohje:
Eli noi hapankorppukolmiot on tehty niin että ensin happaria pehmitetään kasvisliemellä maustetussa vedessä kunnes tuntuu kädessä pehmeältä (EI kuitenkaan hajoa) ja sitte leikataan kolmioksi + laitetaan esim. patonkipellille kuivumaan yön yli, voi mennä parikin vrk. Hapankorppu muuttuu samaksi koppuraksi kuin mitä se aiemminkin oli. Got it? :D

Ja sitte tosiaan keitolla oli miulla lisukkeena myös katkaraputartaria nykerö, joka sopi kyllä keiton kaveriksi mainiosti.

Katkaraputartariin laitoin (3 annosta + jää vielä vähä leivänkin päälle laitettavaksi tms )

100g smetanaa
pari rkl majoneesia
100g katkarapuja
sipulia joku 50g silppuna
basilikaa silppuna
about 20g raastettua parmesaania
perus suolat + pippurit mausteeksi :3

Thö ohje:
katkaravut sulatetaan vaan sulaksi juoksevan veden alla + hämmennetään silputtuihin aineksiin ja smetanoihin sun muihin mössöihin. Maustetaan ja annetaan tekeytyä jääkaapissa hetken ennen tarjoilua. Ja on muuten herkku muissakin alkuruoissa!






Luxus mustajuurikeitto
4 pitkää mustajuurta noin 200g
2 rkl sitruunanmehua mustajuurten veteen
20g voita
1 isohko sipuli
1rkl kasvisfondia tai kanafondia
noin 1,5dl kunnon kermaa, ei mitää 5% lirua
15-30ml kuohu/valkoviiniä
suolaa
1kpl keltuainen (+ kermasta 10ml)


Tällä ohjeella tulee noin 2-3 hengelle alkukeitot.


Tässä keittyypi mustajuuri.


Pese ja kuori mustajuuret virtaavan veden alla ja laita heti sitruunalla maustettuun veteen, etteivät ne tummu.
Huom! mustajuuri tummuu erittäin nopeasti.
Paloittele mustajuuri peukalonpään kokoisiksi paloiksi.
Hienonna sipuli ja kuullota sitä mustajuurtenpalojen kanssa sulassa voissa. ÄLÄ RUSKISTA, vain kevyt kuullotus riittää makujen voimistumiseen.
Lisää kattilaan vettä sen verran että mustajuuri + sipulisilppu juuri ja juuri peittyy ja kasvisfondi. Kuumenna kiehuvaksi ja keitä kannella peitettynä noin 20min/ kunnes mustajuuret tuntuvat haarukalla tökätessä lötköiltä.
Tässä vaiheessa kattilassa tulisi olla vettä kohtuullisen niukasti, koska keittoon ei tule mitään jauhoa varsinaisesti saostamaan.

Kerma + muna

Sekoita puhtaassa kulhossa 1 keltuainen ja 10ml kermaa.


Soseutettu soppa

Soseuta mustajuuret ja lisää soseutuksen keskivaiheilla 1,4dl kermaa keittoon. Säästä noin 10ml kermaa keltuaisia varten.
Soseuta keitto sauvasekoittimella aivan tasaiseksi ja kuohkeaksi keitoksi.
Kaada keitto takaisin puhtaaseen kattilaan ja lisää kuohuviini, mausta suolalla maun mukaan. Kuumenna höyryäväksi.

Näin saostetaan keltuaisella!

Kaada höyryävä keitto ohuena nauhana keltuais-kermaseoksen joukkoon.
Hämmennä vispilällä, niin ei tule möykkyjä ja keitosta tulee tasaisesti saostunutta!

tarjoile keitto esimerkiksi hapankorpuista tehtyjen koristeiden ja katkaraputartarin kanssa tai sellaisenaan. :)


---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------


Valkosipulifriikin valkosipulipatongit
(JA NÄISTÄ LÖYTYY KERRANKIN MAKUA!)


Haisu-patonki


Raaka-aineet

ensimmäisenä valmistuspäivänä
120 g hiivaleipäjauhoja
65 g kylmää vettä
3 g tuorehiivaa

toisena valmistuspäivänä lisätään
noin 150 g hiivaleipäjauhoja
100 g vettä
5 g suolaa, maun mukaan enemmänkin

täyte:
15 kynttä valkosipulia
50 g voita
suolaa maun mukaan, ehkä noin 5ml?

pinnalle valkosipulijauhetta

Ohjeet

Näiden patonkien valmistukseen menee pari päivää.

Sekoita hiivaleipäjauho, kylmä vesi ja murusteltu tuorehiiva keskenään ja anna seistä hyvin kelmutussa astiassa yön yli pöydällä.

Kaada yön yli pöydällä seissyt taikina yleiskoneen kulhoon ja lisää loput hiivaleipäjauhot, vesi ja suolaa. Vaivaa taikinaa 10-15min
Anna taikinan levähtää kulhossa noin 30min-1h. Mieluiten tunnin ajan.
Kaavi taikina pöydälle ja jaa kahteen osaan. Älä murjo taikinaa tai vaivaa!
Anna taikinapalojen levätä 10min, silppua sillä välin täytteen ainekset

TÄYTE:
Hienonna valkosipulin kynnet. HUOMHUOM! Tällä ohjeella tulee todellisen valkosipulihirmun patonkeja, eli laita vähemmän valkkaria jos et niin tykkää. Pehmitä voi mikroaaltouunissa ja sekoita valkosipulisilppu voihin. Mausta täyte suolalla.

Kaulitse patonkipallurat hellästi suorakaiteen mutoiseksi levyksi ja levitä täyte patongeille. Käytä kaulitsemisessa apuna runsaasti vehnäjauhoja. Kohota patonkeja pellillä tai patonkipellillä 30min-1h, kunnes näyttävät muhkeilta. Tee viillot patonkiin ennen kohotusta jos haluat.

Kostuta patongin pintaa hieman pullasudilla ja ripottele päälle valkosipulijauhetta.

Paista patonkeja 225 asteisessa uunissa noin 15min


ohut viipale paras viipale.



Ja nyt sitten haistaan garlicin takia ihan järjettömän hirveille
Kaikotkaa vampyyrit jo perkele, elkää tulko meitä häirihtemään! >:D



Piikkinä lihassa (liharuokia, fisua..)


Häähumua. (you may kiss the bride)

Ah, kohta saa taas hyvää ja tuoretta parsaa! Parsakeitto on kyllä lähestulkoon parasta ruokaa parsasta. Näitä herkkukeittoja harjoittelin Unkarin Gundelin kilpailuiden "Perinteiseen häämenuun". Vasemmalla puolella vaaleasta parsasta tehty keitto ja oikealla vihreästä parsasta tehty keitto. Vaaleaan keittoon on miun mielestä melkeimpä pakko käyttää kanafondia. Tai ei se pakko ole, mutta maku on tuhat kertaa normaalia parsakeittoa parempi :3 Nämä keitot olivat siis niinsanottuja väliruokia menuussa. Keiton lisänä höyrytettyä parsaa, ohueksi paineltua ja paistettua leipää, parmesaanikeksi. Symbolisesti ajateltuna vaalea keitto edustaa perheen morsianta, vihreä sulhasta.

Hurmaavan vaalea parsakeitto: TÄSSÄ LINKISSÄ

Vihreä parsakeitto: TÄSSÄ LINKISSÄ


----------------------------------------------------------------------------------------------------




Tässä turboannoksessa intialaista kookosbroileria, dal pratha (paistettua linssileipää) ja ihan perus vaaleaa riisiä. Takana leipien vieressä nökäre hyvää intialaista kasvisruokaa, Navratan kormaa. Se ei normaalisti annokseen tullut, mutta pyynnöstä laitoin sitäkin sitten maistiaiseksi.
Jossain vaiheessa kesää meillä oli meneillään oikea intialaisen ruoan superkausi. Tein sekä itelleni-että vanhemmilleni intialaista sapuskaa raaka-aineita säästelemättä. Broilerista ja muista lihoista vaihdellen, mutta useimmiten kanaa.

Intialaisen broiskuruoan, Murgh Korman, löydät tästä linkistä: KLIKETI KLIK

Navratan korman ohje löytyy tämän linkin alta, KLIK KLIK

Dal parathan (linssileivän) ohjeen löydät myös linkkiä napsauttamalla: TUPLAKLIK




Linssejä mulle, linssejä sulle. (the leipä)

--------------------------------------------------------------------------------------------------



Olipa kerran viikonloppu. Kiireinen, hyperkuuma, nälkäisten suiden viikonloppu. Piti saada nopeesti valmista, joten tekaisin yksinkertaisen pita-annoksen. ON MUUTEN TUHTI NÄÄS.
Annos on definitely miesten mieleen, ihmettelen suoranaisesti jos ei maistu.

Pitaleivässä:
Itetehdyt jauhelihapiffet, ohje TÄÄLLÄ
Paistettu makkara(pihvi?)
Salaattia, hacka hacka silpuksi
Fetajuustoa (AITOA, ei sitä feikki-suomalaista-mitälie-salaattijuustosössöä)
Tomaattia viipaloituna
Punasipulia siivutettuna, käristeltynä pannulla
Aiemmin itetekemääni valkosipulisoossia, ohje TÄÄLLÄ




meaty meat


Pottaatti hilseilee

No ookoo, oli siinä muutaki. Paistettuja mausteisia pottuja + takana vielä pääosin itelle tekemääni linssimuhennosta.

--------------------------------------------------------------------------------------------------


Help me mommy, it's staring at me! o_______O *panicpanic*

Joskus tuntuu, että koko maailma on minuu vastaan ruoanlaitossa. Miehekkeen edellisessä yksiössä puskivat hikikarpalot noroina pihalle kesäkuumalla tätä vonkaletta käsitellessä. Kokonainen, helvetin iso lohi oli tietysti tranfeerattu meille suomuttamattomana, käsittelemättämänä, ruodottomana. ONNEKSI olin käsitellyt kalaa paljon aiemminkin, niin en ihan uunona ihmetellyt fisua leikkuulaudalla.

Leikkuulauta oli tosiaan puolet kalan koosta. Kuvitteleppa ittes käsittelemään 30 asteen helteeseen fisua liian pienelle leikkuulaudalle, ainoana vapaana tasona kylmät hellan levyt, käsittelyvälineenä tylsä keittiöveitsi. *JUHLAA* *TUULETUSTA* Kyllä siitä kalasta jokatapauksessa jollain ilveellä sai medaljongit tehtyä. Ja kalaliemen tietysti lopuista roipeloista.


the Final result

Sitruunakala on kieltämättä hyvää. Harmittaa kun unohdin ottaa sapusta paremmat kuvat! >:( Teen toistekin, niin sitten saa ruoka ansaitsemansa annoskuvat ja reseptin. Sitrunalohi sisältää siis ihan vaan paistettuja lohimedaljonkeja, pastaa (johon sekoitettuna ohuita porkkanasuikaleita) ja sitruunaista kermakastiketta.

---------------------------------------------------------------------------------------------------


Mansikka

Kesämökki-ruoanlaitto on kyllä hubaisaa. Yksi pieni hella, pöytätilaa vajaa metri. Juoksevasta vedestä ei tietoakaan. Silti tällästä hyvee perusruokaa tuli pykästyä. :) Perunat on pannulla paistettuja, vaikka ulkonäkö onkin vähän ranskanperuna- look-alike. Niin ja peruna on ihan ite viipaloitu, ei mitään kaupan valmiita pussukoita tueta :3 Kastikkeena raikas punasipuli-kermaviilikastike, leivitettyä (juustolla kuorrutettua) possun leikettä, takana kasvislisäkkeenä tuoreista oman maan kasviksista tehtyä muhennosta. Muhennokseen käytin lisämausteena puhtasta luonnosta kerättyä poimulehteä. Kuulostaa vaarallista? Well, it's not. Kiva erilainen säväys, antaa yrttien tapaan raikkautta.

Möksän kermaviilikastikkeen ohjeen löytää tästä: NAKSKLICK

---------------------------------------------------------------------------------------------------


Onks isäs kalastaja kun oot tommonen lahna?

Mnjoo. Lahnaa. Ihanan ruotoinen kala, voi sitä nyppimisen määrää. Mie kärsin aiemmin jonkinsortin ruotokammosta, joten nypin kaikista ruoaksi laittamistani kaloista jokaikisen ruodon tarkkaan pois. Myös tästä lahnasta. Mantelikuorrutettu lahna on herkullista ja kohtuullisen helppotekoista. Ensi kerralla delegoin tuon nyppimishomman perheen äijäkkeelle. :D Lisänä perunamuussia ja perinteistä tartarkastiketta.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------



Tuli tehtyä aiemmin gourmet kinkkupizzaa, niin sen inspiroimana testasin myöskin ravintola Carlitosin listalla pyörivää "Pasific" pizzaa. Gurmeeta, sanon ma. Pizza sisälsi katkarapuja, sinisimpukoita, punasipulia, mozzarellaa, juustokastiketta ja tuoretta basilikaa. Itsetehty juustokastike toimittaa pizzassa siis normaalin tomaattikastikkeen virkaa. Oikeaa makujen ilottelua. :) Eikä tähän pizzaan tosiaankaan tomaattia sitten survota, eiei! Kehittelin reseptin kotosalla, ei tällästä varmaan hirmu moni oo aiemmin testannutkaan?

Kiinnostuneet löytävät hyväksi havaitun reseptin TÄÄLTÄ




Ja eikun vaan lisää pizzaa. Tähän ei kyllästy varmaan ikinä. :) Ja nyt alkaa olemaan miulla pizzan pyörityksen jalo taito hallussa. Tämä "suolanpuutokseen" valmistettu pizza sisältää salamia, ananasta, sinihomejuustoa ja sipulirenkaita. Krapulaan oikeaa ihanneruokaa siis.

Jos tykkäät salamipizzasta, niin KLICK

----------------------------------------------------------------------------------------------------



Nöf nöf, sanoo kastike

Omena sopii possun kanssa kivasti yhteen. Omenaisen piggy-kastikkeen kanssa tarjottiin nuudeleita ja curry-kasvismuhennosta. Ja muutama kevätrulla, jotka tuntuivat pälyilevän pakastimessa yksinäisinä.


Oli siinä annoksessa nitä kevätrulliakkii

Possukastike on siis tosi nopeeta ja helppotekoista. Ohje löytyy TÄÄLTÄ

-------------------------------------------------------------------------------------------------



Marokkolainen ruokakokeilu. En ollut eläessäni koskaan maistanut tai tehnyt mitään marokkolaista sapuskaa, joten pitihän se sekin kokea. ;) Marokkolainen lammastagine on yksi aromikkaimmista ja täyteläisimmistä ruoista joita tiedän. Lammasta, valkosipulia, inkivääriä, kuivahedelmiä ja monia muita herkullisia raaka-aineita.. Lammastagine sai seuralaisikseen marokkolaista "Chakchouka" - kasvissalaattia, couscoussia, munakoisorullia ja tulista tomaattikastiketta.

Lammastagine löytyy tästä: NAPS

Ja Chakchouka TÄSTÄ

----
Murhaavan herkullisin terkuin,


Lisää kurkkuraiskausta foodpornin merkeissä >:)


Jaakko & Henna 26.6.09

Jaakko & Henna viettivät 26.6.2009 Kihlajaisiaan, joten pyhnäsin sinne sitten tämmösen tårtun. Tässä hyytelökakussa on siis mariannesuklaatäyte dominomurskapohjan päällä. Kiilteenä mansikkakiille, joka sopi yllättävän hyvin mariannen kanssa yhteen! Raikas kokonaisuus, sanoisimpa. Nuo köllykät keskellä kakkua on mariannemurskaan kuorrutettuja tuoreita mansikoita, vaikka näyttävätkin näin kuvissa ihan ydinmiinoilta. :D


Ei ihan Hermannin lättyjä

Kesällä on kiva mutustaa välillä ihan perinteisiä lettuja. Miun letut on tosin aina ns. normaalia kotitaloustuntien lettutaikinaa makeampia, inhosin aina niitä mauttomia läppyröitä joita nuorempina väsättiin. Makeampi lettutaikina vaan on enempi lähempänä aorttaa. Kesäisen teeman mukaisesti näiden plättyjen kanssa tarjottiin mansikka-raparperipyrettä ja kermavaahtoa. All covered in dark chocolate! Joskus pitäs taas tehdä Pelle hermannin äitylin plättyjä mantsikkahillolla. Nom.


Mississippi Queen, If you know what I mean ;)

Missisipin mutakakkua hyväksi todetulla, muunnellulla reseptillä. :) Pikkuruisessa shottilasissa Jack Danielssiä ja two pieces of 99% dark chocolate. Kukka on vaan jotain rekvisiittaa. Annosleikkimistä! And the song of the theme is powered by Mountain :D


Vapaata riistaa!

Suppilovahveroita, smetanaa, riistaa ja palsternakkaa sisältävää piirakkaa. Another decoration playground ja psykedeliset hippikukat.


ihan parsaa!

Hiillostettua siikaa, yrttiperunaa, tuoretta vihreää parsaa käärittynä ilmakuivattuun kinkkuun ja beurre blac. (suom. voikastiketta siis) Voikastikkeet ei oo kyllä alkuun mitään helpoimpia tehdä, mutta tekemällähän sitä vuan oppii. Yrttipottu on keitettyä perunaa karkeasti murskattuna. Joukkoon silputtu persiljaa + ruohosipulia. Peruna siis paistetaan voissa ennen tarjolle laittamista, murskataan ja yrtit sekoitetaan lopuksi. Elkääkä sitten survoko sitä pottua ihan soseeksi, yrttipotusta ei piä tulla mitään mummon muussia. :D



weirdompi

iilimatopornoo! : D tehty muistaakseni alkuvuodesta, ihan perus nopeeta mustikkapiirakkaa + piirakasta ylijääneistä mustikoista tehtyä pyrettä. Voihan lonkero.


Katkat

Ihanaa, pehmoista katkaraputartaria, sitruunaöljykastiketta, paahdettua leipää. :) Tämä on siis alkuruokaa. Tartari on yksinkertainen ja helppotekoinen, mutta ohjetta ei kannata välttämättä aina ihan 100% noudattaa. Kermoja, smetanoita yms. lisätään vain sen verran, että tahna on vielä kiinteää. Jotkut katkaraputartarien ohjeet ovat suoraan semmosia, että tartarista tulee vetelää ja se sitten lössähtää leivältä lautaselle. Niljakkaan näköstä, eikä kovinkaan esteettistä. Sitruunaöljy on vaan oliiviöljyä + tuoretta sitruunamehua + suolaa. Kuulostaa hassulta, mutta sopii kivasti yhteen tälläsen kermaisen tartarin deitiksi. Ja vielä extrapidennykseksi: Tuo lehtikasvi on sitten vuonankaalia.


Tyrni

Valkosuklaa- tyrnimarjaleivoksia. Leivokset olivat kivan raikkahija, sisälsivät kaksi moussea ja kääretorttupohjasta leikattuja läkkäröitä. Toinen mousse oli valkosuklaamoussea ja toinen tyrnimarjamoussea. Valkosuklaamoussea on myös leivukaisten pinnalla. Nämä menivät jonnekkin randomeihin äidin pikkujouluihin, ja valmistusaikaa oli huimat 2h myöhään illalla + saivat yön yli muhia jiäkaapissa. Koristelut on ehkä vähän turhan yksinkertaset, mutta so what. Pääasia että on hyvää.


Kesähuuma

Tätä ruokaa tarjoaisin kesäheilalleni, jos sellainen olisi. Raikasta, oikeaa rakkauden jälkiruokaa. Galliano-liköörissä marinoituja raikkaita suomalaisia mansikoita, valkosuklaabavarois (kermahyytelö), hasselpähkinävaahtoa. Yllättävän raikas ja hyvä päätös kesäiselle ruoalle. Gallianolikööri on siis Italialaista vaniljalikööriä, jota myydään pitkulaisen muotoisessa pullossa.


She's my Blueberrypie

Mustikkapiirakan voi tehdä myös nopeutetulla tavalla. Tähän piirakkaan ei tarvinnut vatkata mitään, eikä sitä kyllä mausta silti erottanut. Oikeestaan melkeen näppituntumalla pykäsin tämän piirakan maailmalle, ja oli silti yksi mehevimmistä piirakoista. Hassua.


Janica & Janne

Janican ja Jannen kihlajasia vietettiin myöskin kesäkuussa. Kakku on toiveesta hieman yksinkertaisemmalla koristelulla tehty ja täyte myös melko perinteistä. Täytteessä mansikkamoussea jossa siis including kermaa, tuorejuustoa, tuoreista mansikoista tehtyä pyrettä, sokeria ja vaniljasokeria. Suklaamoussessa kermaa, suklaata, suklaarouhetta ja makeutusaineet. Yksinkertaiset mousset, ja silti niin hyvää. Kakun koristeissa on käytetty marsipaania ja tuoreita marjoja + yrttejä. Mitäpä muuta sitä tartteiskaan?

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kurkkuraiskaus, pieni suloinen. Maukas, makoinen. Tähän kirjoitelmaan on siis koottu kuvina vuoden 2009 randomeita luomuksia, jotka eivät ole blogiin systä tai toisesta ehtineet ulostautumaan. Jokaisesta herkusta saa reseptin pyytämällä, joistakin on jo tosin kirjoitettu ohjeet valmiiksi. En vaan yksinkertasesti oo ehtinyt kirjottamaan jokaisesta erillistä kirjoitusta. :D Elämä on matka, matkan tärkein tarkoitus: syöminen. Herkutelkaamme, kyllä ne housun napit antaa vähän periksi!

Appetizer , antipasto , entreé . ALKURUOKA .



Haarukalla vai sormin, sen päätät ite!
Periaatteessa kaikki syötävät käyvät yhteen eivätkä maut sodi keskenään.
Asettelussa on logiikkaa: kaksi broileria vastakkain, kaksi palleroa vastakkain, kaksi leipää vastakkain. 3 erilaista juttua muodostavat kolmion.

Porkkanarulla pähkinätäytteellä
Paistettua leipää
Tulista tomaattisalsaa
"Italialaisia" risottopalloja
Limemarinoitua broileria
Smetana-kermaseosta

Voi kuulostaa hankalalta mutta tämä alkuruoka on yllättävänkin helppotekoinen.
On mukava istuskella ja rullailla kylmiä alkupaloja ja näprätä pieniä brunoise kuutioita samalla kun lauleskelee taustalla soivia kappaleita.
Blackmetal, ruoka, oma rauha! Ah.

Esivalmistelutyöt kannattaa tehdä edellisenä päivänä: porkkanarullat saavat vetäytyä rauhassa ja broilerit imeä marinadia itseensä. Samoin tomaattisalsan on hyvä antaa tekeytyä jääkaapissa jokunen tovi.

Näpertäminen on kivvaa! ^__^ ja harrastustoimintaa siinä missä muukin.
Ainut pitkä miinus tämmösessä tuhraamisessa on se, etteivät perus kotikokin resurssit riitä isojen ruokamäärien valmistukseen. (hirveetä sörssäämistä)
Jääkaappi pursuaa erilaisia rasioita sapuskaa päällekkäin eikä oikeaa rasiaa sitten tunnu löytyvän kun sitä tarvittaisi.
Ja tiskivuori on valtava, Huh!

. . . .

porompompom porompompom peromperom


Tulinen tomaattisalsa
Raaka-aineet

2 kpl tomaattia
7 viipaletta jalopenoa
0,5 tl tabascoa
1 rkl tomaattipyrettä
1 kpl sipuli (pieni)
1 kpl valkosipulin kynsi
50 g ananasta
8 lehteä basilikaa
suolaa, pippuria, sokeria ripaus
0,5-1 kpl punaista chiliä silputtuna
(siemenet poistettuna)

Ohjeet

Pese tomaatit ja kuori sipulit.
Leikkaa tomaatti puoliksi ja poista siemenet lusikalla.
Leikkaa tomaatista n.0,4x0,4cm pientä kuutiota.
Hienonna jalopenot niin pieniksi kuutioiksi kuin vain saat pilkottua.
Pilko sipuli ja ananas samankokoisiksi kuutioiksi kuin tomaatti.
Silppua valkosipuli ja basilika.
Sekoita kaikki ainekset yhteen ja tarjoile esim. leivän kanssa tai osana isompaa alkuruokakokonaisuutta / pääruoan lisukkeena.

------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lei-puli


Paahtoleipää
Kurkkua
Öljyä, suolaa, pippuria

Eli ihan vaan ohueksi litistettyä paahtoleipää leikattuna pyöreällä muotilla, päällä kurkkua josta kuori + siemenet poistettu. Kurkku suikaloitu ja käytetty nopeasti vedessä jossa jääpaloja = antaa raikkautta.

------------------------------------------------------------------------------------------------------
Porkkana rullaati rullaa


Porkkanarullat pähkinätäytteellä
Raaka-aineet

2 kpl isoa ja leveää porkkanaa
75 g suolapähkinöitä
40 g ranskankermaa
0,5 tl paprikajauhetta
suolaa, pippuria maun mukaan

Ohjeet

Esikäsittele porkkanat:
Kuori porkkanat ja keitä ne kokonaisina kypsiksi kiehuvassa vedessä n. 15minuuttia, kokeile haarukalla kypsyyttä.
Jäähdytä porkkanat jääkylmässä vedessä ja kuivaa.

Porkkanalastujen tekeminen:
Vetele porkkanasta ohuita lastuja pituussuunnassa juustohöylällä tai parsan kuorimaveitsellä.
Valitse kaikkein tasaisimmat ja kauneimmat lastut alkuruokia varten ja käytä ylijäämät täytteeseen!

Valmista täyte:
Murskaa suolapähkinät ja muussaa porkkanan jämät.
Sekoita suolapähkinä-porkkanaseokseen ranskankerma, paprikajauhe ja suola + pippuri.

Levitä porkkanalastut leikkuulaudalle vieriviereen.
Levitä täyte tasaisesti porkkanoiden päälle ja rullaa lastut tiiviiksi rulliksi yksitellen.

Aseta kauniimpi puoli ylöspäin annokseen!
Tarjoile kylminä osana alkuruokaa.

------------------------------------------------------------------------------------------------------

Enemmän kun 5% lihaan verrattavia ainesosia



Limemarinoitua broileria
Raaka-aineet

400 g maustamatonta broilerin
rintafileetä

3 rkl limemehua
1,5:n limen raastettu kuori
3 rkl soijakastiketta
2 kpl valkosipulin kynttä silputtuna
n.1 tl silputtua inkivääriä
2 tl suolaa
1,5 dl öljyä
2 rkl valkoviinietikkaa
pippuria rouhittuna

Ohjeet

Sekoita marinadin ainekset keskenään ja marinoi broileria kylmässä yön yli.

Jos käytät broileria alkuruoassa:
Paloittele rintafileet n.15g painoisiksi pieniksi kolmioiksi (leikkaa rintafile lappeellaan pituussuunnassa kahtia jotta palat ovat ohuemmat)
Paista kolmioita öljyssä keskikuumalla pannulla n.1 minuutti/ puoli, vain jotta kana kypsyy. Älä anna broileriviipaleiden kuivua!
Tarjoile heti.

Jos käytät broileria pääruoassa:

Kypsennä broilerit ruskistaen molemmin puolin öljyssä keskikuumalla pannulla ja laita sen jälkeen voideltuun uunivuokaan ja kypsennä vielä n. 10–15 min unissa 175 asteessa folion alla.

------------------------------------------------------------------------------------------------------
Pursotettu juttuli


Smetanaa
Suolaa

Eli : Smetana vaahdotetetaan ja pursotetaan
Vaahdotettu smetana. Yksinkertaista, nättiä!

-----------------------------------------------------------------------------------------------------
Oikee italiaano hurmuri


" Italialainen risotto" - parmesaanirisotto
Raaka-aineet

n.0,5 l kasvislientä / kanalientä
1 rkl oliiviöljyä
1 kpl isohko sipuli
1 kpl valkosipulin kynsi
250 g risottoriisiä
n.0,75 dl kuivaa valkoviiniä
35 g voita
40 g vastaraastettua parmesaania
puoli punttia basilikaa
puoli punttia persiljaa

Ohjeet

Hienonna sipulit silpuksi ja raasta parmesaani.
Silppua yrtit.
Laita kasvisliemi kuumenemaan kattilaan.

Kaada oliiviöljy kattilaan, lisää öljyyn sipuli + valkosipuli ja ripaus suolaa . Freesaa sipulit läpikuultaviksi.

Lisää sekaan riisi ja nosta lämpöä.
Älä jätä kattilaa vahtimatta tässä vaiheessa!
Kääntele nyt riisiä koko ajan varovasti, kun se alkaa kypsyä. Riisi ei saa saada väriä missään vaiheessa (jos lämpö tuntuu olevan liian korkea, laske sitä hieman). Pidä riisi koko ajan liikkeessä. Jo 2-3 minuutin kuluttua riisi alkaa muuttua läpinäkyväksi imiessään itseensä makuaineita. Lisää joukkoon viini ja hämmennä koko ajan.
Kun viini on imeytynyt riisiin lisää ensimmäinen kauhallinen kuumaa kasvis/kanalientä.
Laske lämpöä niin, että liemi vain poreilee melko voimakkaasti, ei kuitenkaan kiehu.
Lisää nestettä edelleen kauhallinen kerrallaan koko ajan sekoittaen, mutta anna aina edellisen kauhallisen nestemäärän imeytyä riisiin ennen kuin lisäät seuraavan. Tähän vaiheeseen kuluu aikaa noin 15 minuuttia. Jatka liemen lisäämistä, kunnes riisi on pehmeää mutta silti vielä pureskeltaessa napakkaa. Mausta suolalla ja pippurilla ja lisää yrtit haudutuksen loppuvaiheessa.


Nosta kattila pois liedeltä ja lisää joukkoon voi sekä parmesaaniraaste. . Sekoita varovasti.

Muotoile risotosta palloja sen jäähdyttyä hieman.
Tarjoile lämpimänä joko sellaisenaan pääruokana tai osana alkuruokaa!

Koristele parmesaanilla..


------------------------------------------------------------------------------------------------------

Alkkarin kanssa tarjottiin sienileipiä. Ei SIENI - leipiä vaan Sieni looking - leipiä.
Perus leipätaikina kaulittuna versiona ja väleissä pähkinätahnaa. Mums.

Wannabe mushroom - leipä (EI INFECTED! )


~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~



Ps. Sangria on hullun hyvää :3

Maksapateeta ja puolukkavinaigretteä
































Maksa on ruoansulatuselimistöön kuuluva ruuansulatusrauhanen.
Maksassa tapahtuu fagosytoosia ja ennen kaikkea vieraiden molekyylien detoksifikaatiota, eli kemiallisen rakenteen muuntamista myrkyttömämmäksi. Detoksifikaatio tapahtuu maksan solujen eli hepatosyyttien sileäpintaisessa solulimakalvostossa.


Voihan sitä ruokaa tehdä vaikka nurmikosta, jos tahtoo.
Makuasia, mikä makuasia maksasta joko pitää tai sitten ei.
Hyvääkin siitä voi valmistaa halutessaan.
Tässäpä maksapateeta, puolukkavinaigretteä ja salaattia.
Ehkä sitä tekemällä vihdoin oppii koristelemaankin? Ensimmäiset pisarani sentäs. >:)


Sisäelinterveisin,

Kolomen ruoan menÿÿ

Piti vähän sävellellä.
Ituja ja hyydytettyjä munia olutkastikkeessa.
Järvitaimenrullat krassikastikkeessa ja käristettyä baconia.
Jälkkärinä mantelikrepit karamellisoidulla päärynällä ja vadelmapyreellä.

Voisin melkeimpä suositella useamman olutpullon hankkimista näitä ruokia varten, ettei tarvitse kuivin suin kokata. Mukavampi, että kokillakin on hauskaa.




ALKURUOKA: Olutkastiketta, ituja ja hyydytetyjä munia

Raaka-aineet

8 kpl erittäin tuoretta munaa

6 kpl keltuaista

400 g soijapavun ituja

5 dl kermaa

2 1/2 dl vaaleaa lager-olutta

1/2 dl valkoviinietikkaa

15 g sinappia

tuoreita yrttejä, suolaa,
pippuria

Ohjeet

Huuhtele idut hyvin.
Kaada kattilaan 1/2dl olutta ja anna sen kiehua kokoon neljänneksellä.
Lisää kerma, kuumenna seos uudelleen kiehuvaksi ja mausta se makusi mukaan suolalla ja pippurilla. (sopiva pippurin määrä on n. pari-kolme kierrosta)
Lisää huuhdellut idut ja kypsennä minuutti.
Kaada idut siivilään ja ota neste talteen.
Kuumenna kattilassa 1dl vettä ja 1/2dl valkoviinietikkaa kiehuvaksi. Riko kahdeksan munaa kahdeksaan pieneen kulhoon. (tai riko munat yksitellen.)
Pudota munat yksi kerrallaan kiehuvaan etikalla maustettuun veteen. Kypsennä munia 2 minuuttia ja laita ne haaleaan veteen.
Sekoita kulhossa 6 keltuaista ja 1dl olutta. Vatkaa seosta miedolla lämmöllä, kunnes se sakenee. Lisää kastikkeeseen itujen keittoliemi sekä sinappi. Mausta suolalla ja pippurilla tarpeen vaatiessa.
Siivilöi kastike.

Asettele idut lautaselle pesän muotoon. (vajaa 100g ituja per annos)
Kuivaa hyydytetyt munat ja tasoita niiden reunat. Jaa munat pesiin, kaada kastike niiden ympärille ja koristele annokset haluamallasi tuoreella yrtillä.



PÄÄRUOKA: Järvitaimnta, pekonia ja krassikastiketta

Raaka-aineet

4 kpl järvitaimenkyljystä

150 g pinaattia

n.150-200 g ruohosipulia

25 g persiljaa

n.100 g vesikrassia

70 g voita

100 g savupekonia

21/2 dl kermaa

0,5 l kalalientä

suolaa, pippuria

Ohjeet

Poista taimenkyljyksistä selkäruoto fileitä toisistaan irroittamatta.
Kääri kyljykset rullalle ja sido ne paistinarulla tiukasti.

Huutele ja valuta vesikrassi,ruohosipuli, pinaatti ja persilja.
Murskaa ne tasaiseksi massaksi sauvasekoittimella.

Sekoita kattilassa kerma ja kalaliemi ja anna seoksen saostua. (vie n.10 min aikaa)
Kaada seos yrteille ja soseuta seos sauvasekoittimella entistä tasaisemmaksi.
Paina seos tiheän siivilän läpi kattilaan ja saosta uudelleen sakeaksi kastikkeeksi. Vatkaa joukkoon voi.

Kuumenna runsaasti voita pannulla ja paista paloitellut pekonit rapeiksi.

Mausta järvitaimenrullat suolalla ja pippurilla ja ruskista niitä voissa kuumalla pannulla n.2 minuuttia kummaltakin puolelta (kypsiksi.)

Poista naru rullien ympäriltä ja irroita nahka.
Kaada lautasille kuumaa kastiketta, aseta keskelle taimenrullat ja ripottele pekonit kastikkeen reunalle.

Tarjoa esimerkiksi duchessen perunasoseen tai paistettujen perunoiden kera.




JÄLKIRUOKA: Mantelikrepit, vadelmapyree, glaseerattua päärynää
Raaka-aineet

45 g vehnäjauhoja
40 g sokeria
5 kpl kananmunan keltuaisia
2 dl maitoa
50 g jauhettua mantelia
ripaus suolaa

4 kpl päärynöitä
loraus sitruunamehua
2 rkl hunajaa
voita

200 g vadelmia
0,5 dl sokeria
4rkl vettä
1 kpl vaniljatankoa
(minttua, kokonaisia vadelmia)


Ohjeet

Crepes - taikina:
Vatkaa jauhot, sokeri ja keltuaiset sileäksi. vaahdoksi.
Lisää ripaus suolaa. Vatkaa maito joukkoon vähän kerrallaan, jotta taikina pysyy sileänä. Sekoita joukkoon mantelijauho ja anna taikinan levätä n.30minuuttia.

Kuumenna hieman voita pannulla ja paista taikinasta ohkaisia kreppejä.

Karamellisoi päärynä:

kuori päärynät ja valele ne sitruunamehulla. Poista päärynöiden kota ja leikkaa hedelmäliha kuutoiksi. Kuumenna hunaja+ voita pannulla ja paista päärynät kuplivassa hunajaseoksessa.

Kuumenna vesi + sokeri kattilassa.
Halkaise vaniljatanko ja ota talteen siemenet, lisää siemenet kuplivaan vesi-sokeriseokseen. Säästä vaniljan kuori. Valmista vadelmapyree soseuttamalla vadelmat sokeriliemen kanssa.

Kokoa annos ja nautiskele. Koristele vaniljatangon kuorella, mintunlehdillä sekä kokonaisilla vadelmilla.